Erään nuorukaisen sotatie

Julkaistu 30.6.2025

Nuori koululainen Viljo Nurmio oli talvisodan ja jatkosodan alun aikana seurannut miten kaatuneiden loppumaton virta täytti Alavuden sankarihautausmaata. Jotenkin oli päästävä mukaan historiallisten tapahtumien vyöryyn missä Suomi oli valtaamassa talvisodassa menetettyjä alueita takaisin korkojen kera. Nurmio (17 v.) ilmoittautui vapaaehtoisena armeijaan. Palvelus alkoi 28.8.1941 Jalkaväen koulutuskeskus 9:ssä (Jv. Koul.K 9) Jyväskylässä. Se kesti kuitenkin vain kuukauden sillä Päämajasta annettiin määräys kotiuttaa kaikki alle 18-vuotiaat.

Suomen hyökkäys Neuvostoliittoon päättyi joulukuun 1941 alussa. Talvisodassa menetettyjen alueiden palauttamisen lisäksi Laatokan pohjoispuolella oli edetty lähes 200 kilometriä vanhan valtakunnanrajan yli aina Syvärille ja Äänisjärvelle asti. Hyökkäysvaiheen raskaat tappiot ja vanhimpien ikäluokkien kotiuttaminen aiheuttivat miespulan jota paikattiin kutsumalla nuoria 18-vuotiaita riviin. Juuri 18 vuotta täyttänyt Nurmio osallistui ikäistensä nuorukaisten mukana kutsuntoihin Alavudella joulukuussa 1941. Kutsunnoissa 166-senttisen ja 60-kiloisen Nurmion palveluskelpoisuusluokaksi todettiin paras mahdollinen eli A I (”A yksi”). Palvelukseenastumispäiväksi määrättiin 16.1.1942 ja -paikaksi Jalkaväen koulutuskeskus 12 (Jv. Koul.K 12) Kuopiossa. Lähes koko oppikoulun suorittanut Nurmio määrättiin jo helmikuussa Aliupseerikouluun (AUK) reilun kuukauden pituiselle ryhmäjohtajakurssille. Rintamatilanne vuonna 1942 oli rauhallinen joten nuorille miehille voitiin antaa perusteellinen koulutus. Nurmio suoritti Kuopiossa myös panssarintorjuntakurssin ennen kuin hänet heinäkuun lopussa siirrettiin Henkilötäydennyskeskus 1:een (HTK 1) Viipuriin. Henkilötäydennyskeskukset olivat yleensä läpimenopaikkoja rintamalle mutta Nurmio ”jumittui” Viipuriin. Aliupseerioppilas Nurmio toimi Viipurissa ryhmänjohtajana ja kouluttajana. Lokakuussa 1942 HTK 1:een perustettiin Täydennyspataljoona 1 jonka 4. Komppaniaan Nurmio siirrettiin. Nimensä mukaisesti pataljoonista täydennettiin rintamajoukkoja.

 

Jo 10 kuukautta Nurmio (18 v.) oli ollut koulutettavana ja kouluttajana eikä vieläkään ollut tietoa milloin siirto rintamalle toteutuisi. Pitkä odotus päättyi lopulta lokakuun 1942 lopussa. Joukko-osastoksi määrättiin Jalkaväkirykmentti 58:n I Pataljoonan (I/JR 58) 2. Komppania (2./JR 58) joka oli kesän 1941 liikekannallepanossa perustettu lähinnä Karijoen reserviläisistä. Komppania oli kärsinyt raskaita tappioita heti jatkosodan alussa Kiteellä ja Kaalamossa joten sitä oli matkan varrella täydennetty muidenkin maakuntien miehillä. Loputkin karijokiset oli siirretty marraskuussa 1941 pois komppaniasta ja tilalle oli tullut lapualaisia ja kuortanelaisia. Nuori Nurmio pääsi siis omiensa pariin eteläpohjalaiseen joukkoon. Komppanian päällikkönä toimi kapteeni Aulis Pohjankoski (synt. 1916 Jaakkima). Hän oli komppanian ainoa ammattiupseeri, muut olivat reserviläisiä. Kapteeni Pohjankoski määräsi sotamies Nurmion omaksi lähetikseen. Ehkä hän halusi näin tehdessään henkilökohtaisesti valvoa nuoren Nurmion sopeutumista rintamaelämään sillä 2./JR 58 oli vaarallisella lohkolla. Komppanian lohko eteläisellä Karjalan kannaksella Valkeasaaren luoteispuolella oli noin 1,5 km leveä käsittäen 4 tukikohtaa (nrot 12-15). Vihollisen linjat olivat hyvin lähellä ja lähes joka päivä oli jonkinlaista tuli- tai partiotoimintaa.

Jatkosodan toinen sotatalvi oli jo alkamaisillaan kun sotamies Nurmio saapui komppaniaansa 30.10.1942. Komppanian päällikön korsu, joka oli myös taistelulähetti Nurmion majapaikka, oli tukikohtien takana ja sieltä käsin Nurmio toimitti päällikön asioita tukikohtiin joukkueenjohtajille ja taaksepäin pataljoonan komentajan majuri Viljo Ratian komentopaikalle. Viljo Ratia tuli myöhemmin tunnetuksi Marimekosta jonka perusti yhdessä vaimonsa Armin kanssa. Ensimmäinen kosketus etulinjan korsuelämään päättyi 17.11.1942 kun 2.K vaihdettiin linjasta taakse lepoon. Tyypillisesti pataljoonan kolmesta kiväärikomppaniasta kaksi oli linjassa ja yksi taaempana levossa ja reservissä. Paluu etulinjaan tapahtui jo 1.12.1942, nyt tukikohtiin nrot 7-12. Joulukuu jatkui nahistelun merkeissä, venäläiset muistuttivat olemassaolostaan lähes päivittäin ampumalla ”nakulla” eli pienoisheittimellä komppanian asemiin. Myös tarkka-ampujat tekivät työtään, saaliiksi jäi mm. 4.12. sotamies Kupila. Sotamies Nurmio täytti 19 vuotta 10.12.1942, mahdollisesti kapteeni Pohjankoski keitätti korvikkeet juhlan kunniaksi. Jouluakaan ei saatu viettää rauhassa sillä venäläiset liikehtivät asemien edessä. Joulupäivänä kaatui sotamies Mansikkamäki, Nurmion ikäinen ja samassa täydennyserässä tullut nuorukainen. Luoti sattui päähän. Kävikö Mansikkamäelle samalla lailla kuin Tuntemattoman sotilaan sotamies Hauhialle, sitä tarina ei kerro. Varmasti tutun kaverin kaatuminen järkytti myös sotamies Nurmiota. Joulun jälkeen komppania vaihdettiin taakse reserviin ja työpalvelukseen. Reserviaikana oli myös aikaa hiihtämiseen. Sotamies Nurmio oli innokas hiihtäjä ja kilometrejä kertyi vuoden 1943 ensimmäisen kvartaalin aikana 105.

 

Paluu etulinjaan koitti jälleen 12.1.1943. Vihollinen kiusasi jatkuvasti ampumalla ”nakuilla” ja välillä raskaammillakin heittimillä. Vartiopaikalle 29.1.1943 osunut kranaatti haavoitti sotamies Raitasta vaikeasti päähän. Mikäli Nurmio ehti nähdä Raitasen ennen kuin tämä kannettiin pois hän varmasti muisti sen loppuelämänsä. Raitanen kuoli sotasairaalassa viikkoa myöhemmin. Hän oli jo toinen menehtynyt Nurmion ikätoveri joka oli aloittanut palveluksensa Kuopiossa ja tullut 2./JR 58:aan samaan aikaan.

Asemasota oli myös aktiivista partioinnin aikaa. Maaliskuussa I Pataljoonan vapaaehtoisista miehistä koottiin 14-miehinen partio jonka tehtäväksi annettiin vihollisen tukikohdan tuhoaminen ja vanginotto. Sotamies Nurmio ilmoittautui vapaaehtoisena mukaan tähän vaaralliseen tehtävään. Partion miehet aseistettiin konepistoolein, kasapanoksin ja käsikranaatein. Luutnantti Saarelaisen johdolla lähdettiin liikkeelle yöllä 16.3.1943. Paksussa hangessa edettiin ensin suksin mutta loppumatkasta jalan koska niin pystyi liikkumaan vähemmin äänin. Hankikanto oli melko hyvä. Omat ja vihollisen miinakentät onnistuttiin ohittamaan ilman vahinkoja. Perillä, n. kilometrin kuljettuaan, partio jakaantui kahteen osaan joista toinen hyökkäsi luutnantti Saarelaisen johdolla viholliskorsulle. Sotamies Nurmio kuului tähän ryhmään. Korsun edessä ollut vartiomies ammuttiin. Alusvaatteisillaan olleita vihollisia pyrki ulos korsusta mutta huomattuaan tilanteen vetäytyivät takaisin sisään vetäen oven kiinni perässään. Ovi räjäytettiin käsikranaatilla ja sisään heitettiin 4 kpl kasapanoksia. Senkin jälkeen korsusta kuului vielä "hiukan korinaa" joten työ viimeisteltiin käsikranaateilla.

Toinen vänrikki Kauhasen johtama osa eteni ampumahaudalle mutta joutui sen vallilla vihollisen pikakiväärituleen jolloin 3 miestä haavoittui. Pahiten haavoittui sotamies Tamminen joka tarvitsi apua liikkumiseen, muut kykenivät onneksi liikkumaan omin voimin ja jatkamaan jopa tehtäväänsä tuhoten vihollisen konekiväärin ja pari vartiomiestä. Toiminta kohteessa oli kestänyt 15 minuuttia. Paluumatkalla haavoittui vielä sotamies Auranen vihollisen kranaatinheitintulesta.

2. Komppanian vs. päällikkö luutnantti Passi teki vielä samana päivänä kunniamerkkiesitykset partioon osallistuneille. Sotamies Nurmio palkittiin 2. luokan Vapaudenmitalilla (Vm 2). Saarelaisen partio ei ollut ainoa mihin Nurmio osallistui. Kapteeni Pohjankoski oli huomannut nuoren taistelulähettinsä kyvyt ja esitti huhtikuussa Nurmion nimittämistä korpraaliksi.

 

Rykmentin komentaja eversti E. Juva hyväksyi esityksen ja nimitti Nurmion korpraaliksi päivämäärällä 5.5.1943. Kohta Pohjankoski esitti Nurmiota myös Upseerikoulun (UK) kurssille nro 57 arviolla ”erittäin sopiva upseeriksi”. Kesäkuussa tuli tieto hyväksymisestä. Kaikki muut JR 58:sta kurssille oppilaiksi hyväksytyt olivat alikersantteja. Eversti Juva halusi korpraali Nurmion samalle viivalle ja ylensi tämän alikersantiksi juuri ennen kurssin alkua. Alikersantti Nurmion ura jalkaväkimiehenä päättyi heinäkuun alussa lomaan jonka päätteeksi hän ilmoittautui UK:ssa Niinisalossa 9.7.1943.

 

Upseerikoulun kurssin nro 57 ”raskaan linjan” aloitti 38 miestä. Linjalla koulutettiin kranaatinheitin-, konekivääri- ja panssarintorjuntaupseereita. Nurmion lisäksi panssarintorjuntaupseereiksi koulutettiin vain 8 muuta miestä. Konekivääriupseerin koulutusta ”raskaalla linjalla” oli saamassa jo Mannerheim-ristinsä ansainnut Tuomas Gerdt. Kurssin viestilinjalla taas aloitti Ahti Karjalainen, myöhempi pääministeri.

Upseerikoululla oli vain rajalliset mahdollisuudet kouluttaa panssarintorjuntaupseereita, puutetta oli niin tykeistä kuin maalivaunuistakin. Kesän -44 keskeisiä panssarintorjuntavälineitä (75-millisiä kanuunoita, panssarikauhuja ja -nyrkkejä) ei ollut käytettävissä ollenkaan. Juuri ennen kurssin loppumista tapahtui ikävä onnettomuus kun kranaatinheittimen putkiräjähdys tappoi 5 upseerioppilasta. Kurssi päättyi joulun alla ja tuoreet kokelaat pääsivät koteihinsa joulun viettoon.

 

Upseerikokelas Nurmio (20 v.) ei palannut loman jälkeen Karjalan kannakselle vaan aivan toisaalle. Junakyyti päättyi Lieksaan josta matka jatkui autokyydillä yli 200 kilometriä itään Rukajärvelle jonne kenraalimajuri Raappanan komentama 14. Divisioona oli vuonna -41 edennyt.

Rukajärvelle saavuttuaan upseerikokelas Nurmio (20 v.) ilmoittautui 16. Tykkikomppaniassa (16. Tyk.K). Komppania oli perustettu puoli vuotta aikaisemmin 14. Divisioonan vapaaehtoisista miehistä. Kapteeni E. Farinin (synt. 1913 Varpaisjärvi) päälliköimä komppania asui sisämajoituksessa ja oli koko pitkän talven 1943-44 työpalveluksessa. Rukajärven suunta oli lähes tietöntä korpea, koko 14. Divisioonan lohkolla oli vain kaksi rintaman läpi kulkenutta tietä: Rukajärven tie Kotskomaan ja siitä koilliseen erkaantunut Tunkuan tie. Vähien teiden takia suunnalla ei esiintynyt juurikaan panssarivaunuja. 16. Tykkikomppanialla ei ollut minkäänlaista taistelutoimintaa vuoden 1944 viiden ensimmäisen kuukauden aikana.

Ylipäällikkö Mannerheim ylensi Upeerikoulun kurssin nro 57 hyväksytysti suorittaneet miehet vänrikeiksi päivämäärällä 29.2.1944. Näin Nurmiokin sai laittaa pienet ruusukkeet kauluksiinsa.

Keväällä 1944 Suomeen saatiin uusia saksalaisia panssarintorjunta-aseita panssarikauhuja ja -nyrkkejä. Näitä tehokkaita aseita ei kuitenkaan jaettu joukoille vaan ne pidettiin visusti varastoissa. Panssarintorjuntaupseereiden kouluttaminen uusiin aseisiin aloitettiin toukokuussa 1944. Vänrikki Nurmio osallistui 29.5.-3.6.1944 kurssille nro 2 Tuusulassa Suojeluskuntain päällystökoulussa. Kurssin jälkeen hän pääsi lomalle.

 

Asemasota loppui 9.6.1944 puna-armeijan suurhyökkäyksen alkamiseen Karjalan kannaksella missä suomalaisten Pääasema murtui jo seuraavana päivänä. Joukot vedettiin VT-linjalle (Vammelsuu-Taipale) joka sekin murtui jo 15.6. Kuuterselässä. Seuraavalle puolustuslinjalle (VKT eli Viipuri-Kuparsaari-Taipale) vetäytyminen tarkoitti jo luopumista valtaosasta koko Karjalan kannasta. Viipuri menetettiin 20.6.1944. Vain 10 päivässä venäläiset olivat tulleet läpi koko Kannaksen. Laatokan toisella puolella oli vielä rauhallista.

 

Nurmion loman aikana 16. Tyk.K oli lähtenyt 14. Divisioonan toimintasuunnalta ja muuttanut VI Armeijakunnan lohkolle Syvärille. Nurmio liittyi jälleen komppaniaansa 16.6.1944 Karjalankylässä (Karjalaisten kylä) missä se oli reservissä ja tietöissä. Etulinja oli 15 km etelämpänä Syvärillä.

Asemasota Syvärillä loppui 21.6.1944 eli päivä Viipurin menetyksen jälkeen. Massiivisen tulivalmistelun jälkeen venäläiset tulivat voimalla Syvärin yli ja jatkoivat etenemistä syvyyteen. Asemasodan aikaiset puolustusasemat menetettiin heti ja alkoi kaoottinen vetäytyminen. Tosin Syväriltä oli jo siirretty joukkoja Kannakselle eikä muutenkaan ollut tarkoituksenmukaista puolustautua jäykästi kun rintamalinja Viipurissa oli jo 260 kilometriä lännempänä. Venäläiset toivat Syvärin yli nopeasti myös panssarivaunuja. Oli vain ajan kysymys milloin 16. Tykkikomppania joutuisi kohtaamaan vihollisen ensimmäisen kerran. Tulikasteen otti vastaan vänrikki Viitasen joukkue joka oli I/JR 4:n tukena Karjalankylän etuasemassa.

16. Tykkikomppanian kullakin kolmella joukkueella oli aseistuksena 2 kpl 75-millisiä panssarintorjuntakanuunoita (75 K/97-38). Tykki oli yhdistelmä ranskalaisesta tykinputkesta  ja saksalaisesta alustasta ja sai siksi kutsumanimen ”Mulatti”. Tykki oli tehokas ja pystyi puhkaisemaan venäläisen T-34:n (”Sotka”) panssarin mutta vain lyhyeltä etäisyydeltä (<500 m). Käytännössä tämä tarkoitti sitä että vihollisvaunut pystyivät ampumaan tykkiasemaa paljon kauempaa kuin tykit vaunuja. Ainoa mahdollisuus voittaa kamppailu oli yllätys ja tykkien asemointi niin että vähintään kahdella tykillä pystyi ampumaan samaa maalia. Tykit miehistöineen olivat asemissaan mahdollisimman hyvin naamioituneina. Ratkaisuun pyrittiin ensimmäisellä laukauksella koska tulitoiminnan aloittaminen paljasti viholliselle tykkiaseman sijainnin. ”Mulatit” painoivat n. 1200 kg joten kesken taistelun ei tuliasemaa voinut vaihtaa koska tykkiä ei voinut juurikaan miesvoimin liikutella ja asemaan ajettu tykinvetäjä olisi ollut helppo maali viholliselle. Tykinvetäjinä toimivat venäläisvalmisteiset telavetoiset "tanketit" (T-20 Komsomolets). Useat tykkikomppaniat olivat kesällä -44 varustettu jo erinomaisilla saksalaisilla tykeillä (75 K/40) mutta Nurmio ja kumppanit joutuivat tyytymään ”Mulatteihin”.

 

Venäläiset hyökkäsivät 22.6.1944 illalla Karjalankylään tykistön ja panssarivaunujen tukemana pakottaen suomalaiset vetäytymään kylän pohjoisreunaan. Taistelu jatkui seuraavaan aamuun asti jolloin I/JR 4 irtautui ja vetäytyi Sammatuksen tien suunnassa Jängerjoelle. Vänrikki Viitasen joukkue tuhosi Karjalankylässä 3 vihollisvaunua ennen kuin oli pakotettu irtautumaan. Joukkue menetti taistelussa toisen tykeistään ja sen vetovaunun. Tykin miehistöstä kaatuivat tykinjohtaja korpraali Ullgren (21 v.) ja panssarijääkäri Karppinen (31 v.). Myös vänrikki Viitanen (22 v.) kaatui Karjalankylässä. Haavoittuneina menetettiin lisäksi 7 miestä.

Karjalankylän taistelun jälkeen vänrikki Nurmion joukkue valmistautui vihollisen tuloon Sammatuksessa PSS-linjalla (Pisi-Saarimäki-Sammatus). Linjalla oli panssarieste ja sen takana linnoitetut asemat eli varsin edullinen paikka puolustajalle. Puna-armeija lähestyi PSS-linjaa Karjalankylästä tulevan tien suunnassa ja n. 4-5 km lännempänä kulkevan samansuuntaisen päätien suunnassa. Karjalankylästä tuleva tie johti suoraan Sammatuksen kylään. Tiet lähenivät toisiaan siten että päätien Sammatuksen risteyksessä niillä oli etäisyyttä enää 2,5 km. Karjalankylästä Sammatukseen viivyttäneen I/JR 4:n rippeiden irtauduttua Sammatusjoelta aukeni viholliselle tie kylään jonne puolustukseen oli asettunut 15. Prikaatin I Pataljoona (I/15.Pr.). Vänrikki Nurmion III joukkue oli myös vastaanottamassa ensimmäisiä vihollisvaunuja varhain aamulla tai oikeastaan aamuyöstä. Valoa riitti hyvin sillä oli juhannuspäivä (24.6.1944). Lopulta esiin vyöryi pitkä vihollisvaunujono kärjessä raskas paksusti panssaroitu Klim Voroshilov ("Klimi"). Sitä ei edes yritetty ampua pitkältä n. kilometrin etäisyydeltä. Sen sijaan jonosta tuhottiin kaksi kevyempää T-50-vaunua. Asialla oli alikersantti Väinö Saunanojan tykkiryhmä jossa ampujana toimi kajaanilainen Aarne Anttonen (synt. 1916 Paltamo). Klo 10:een mennessä Anttonen oli tuhonnut lisäksi vielä 4 kpl T-34-vaunuja ("Sotka"). Viholliselta eivät vaunut loppuneet ja se työnsi niitä lisää taisteluun.  16. Tyk.K ei ollut ainoa tykkikomppania Sammatuksessa. Kirkonmäelle oli tykkinsä (75 K 40) asettanut panssarijääkäri Toivo Ilomäki (24. Tyk.K) joka tykillään tuhosi peräti 16 vaunua Sammatuksessa juhannusaamupäivän aikana. Venäläiset aloittivat puolilta päivin jälleen uuden hyökkäyksen jolloin Nurmion joukkue tuhosi 4 vaunua lisää. Hyökkäys torjuttiin jälleen. Todellinen maanpäällinen helvetti oli valloillaan Sammatuksen juhannuksessa. Vihollinen heitti panssarivaunuja taisteluun jatkuvana virtana. Osa niistä pääsi tunkeutumaan asemiin asti jossa ne tuhottiin panssarikauhuilla ja -nyrkeillä. Iltapäivällä vyöryi uusi aalto kohti suomalaisten asemia, sekin torjuttiin ja nyt vänrikki Viitasen tilalle tulleen kersantti Rönkön joukkue onnistui tuhoamaan ainoalla tykillään 5 vaunua. Sammatus kesti verisen juhannuspäivän mutta PSS-linja oli murtunut Pisissä ja kun vihollinen oli lisäksi tehnyt Laatokalta maihinnousun suomalaisten selustaan niin Sammatuksestakin oli irtauduttava.

 

Vänrikki Nurmion joukkueelta jäi Sammatukseen toinen tykki vetovaunuineen. Kaatuneina komppania menetti panssarijääkärit Halmesmäen (22 v.) ja Korhosen (30 v.). Lapualainen Halmesmäki ehti tuhota 4 vihollisvaunua ennen kaatumistaan. Haavoittuneita oli 4 miestä joista panssarijääkäri Pentti Kasurinen merkittiin komppanian kirjoihin kadonneeksi mutta onneksi hänet oli jalkaväen toimesta toimitettu hoitoon. Todennäköisesti Nurmio oli seurannut tappioiden syntymistä lähietäisyydeltä.

Samaan aikaan kun Nurmion ja Rönkön joukkueet taistelivat Sammatuksessa niin komppanian II joukkue vänrikki Vähätalon johdolla oli II/JR 4:n tukena päätien suunnassa. Vähätalo (23 v.) joutui taistelussa vihollisen keskitykseen ja sai sirpaleita joka puolelle ruumistaan joihin hän menehtyi kenttäsairaalassa pari päivää myöhemmin. Samasta kranaatista haavoittui lievemmin alikersantti Tuohino.

 

Mitä mahtoi nuori 20-vuotias vänrikki Nurmio ajatella tässä vaiheessa? Komppania oli käynyt sotaansa vasta muutaman päivän ja kaksi vänrikkiä kolmesta oli jo poissa pelistä. Muitakin miehiä oli mennyt ja monet heistä tuskien kautta. Tuleva juristi Nurmio osasi varmasti laskea että hänellä ei voinut olla enää montaa elonpäivää jäljellä.

Nurmion onneksi seuraavat päivät sujuivat rauhallisemmissa merkeissä ilman tulitoimintaa. Suomalaiset jatkoivat vetäytymistä länteen asettuen välillä viivyttämään vihollisen etenemistä. Nurmion joukkue määrättiin 26.6.1944 Ylä-Viteleen josta se vetäytyi edelleen kohti Salmia erillään muusta komppaniastaan. Oma komppania yhytettiin jälleen Tulemajoella josta piti hyvänä luonnonesteenä tulla pidempiaikaisempi viivytyslinja. Viimeiset suomalaiset joukot vetäytyivät 3.7.1944 Tulemajoen taakse mihin vänrikki Nurmiokin oli asettelemassa tykkiryhmiänsä asemiin. Tällöin sattui vahinko missä Nurmio loukkasi vasemman jalkansa tykin lavettiin. Ensiavun jälkeen hänet toimitettiin kenttäsairaalaan ja edelleen 31. Sotasairaalaan Kajaaniin.

Heinäkuun alussa 16. Tykkikomppanian päällikkö kapteeni Farin teki palkitsemisehdotuksia miehistään. Panssarintuhoojamerkkiä hän esitti ampujille Anttoselle (8 tuhottua vaunua eli panssarintuhoojamerkki kahdella nauhalla), Halmesmäelle postuumisti (4 vaunua eli yhdellä nauhalla), Heimo Ruotsalaiselle (synt. 1913 Iisalmi Runni, 3 vaunua eli yhdellä nauhalla) ja Pentti Kasuriselle (synt. 1924 Pielavesi, 2 vaunua eli merkki ilman nauhoja).

VI Armeijakunnan komentaja kenraalimajuri Martola myönsi ko. merkit päivämäärällä 8.7.1944.

Muille tykinampujille Farin esitti Vapaudenmitaleja jotka 5. Divisioonan komentaja kenraalimajuri K.A. Tapola myönsi päivämäärällä 11.7.1944.

Ylennystä alikersantiksi Farin esitti korpraaleille Andersson, Hyvärinen ja Utriainen jotka oli lennosta vaihdettu tykinjohtajiksi kelvottomien aliupseereiden tilalle. Ylennykset suoritti 5. Divisioonan esikuntapäällikkö everstiluutnantti Airila päivämäärällä 11.7.1944.

Joukkueenjohtajilleen Farin ei esittänyt mitään, eikä myöskään komppanian varapäällikkö luutnantti Leppäselle. Myöhemmin kirjoittamassaan arvostelussa vänrikki Nurmiosta Farin totesi mystisesti: ”Suhtautuminen alaisiin taistelujen aikana sopimaton.” Kapteeni Farin itse sai 3. luokan Vapaudenristin (VR 3) 5. Divisioonan panssarintorjuntaupseerin majuri T. Lampolan esityksestä jossa todetaan mm.: ”Komppania tuhonnut useita hyökkäysvaunuja”.

 

Vertailun vuoksi todettakoon että myös mm. Sammatuksessa kunnostautunut 24. Tyk.K sai kunniamerkkisateen lisäksi peräti kolme Mannerheim-ristin ritarinimitystä. Näistä korpraali Ilomäki oli tuhonnut viivytysvaiheen taisteluissa peräti 21 vihollisvaunua mikä oli Suomen ennätys. Myös Ilomäen joukkueenjohtaja luutnantti Kausti (kaatui Sammatuksessa) ja hänen jälkeen joukkueenjohtajaksi noussut ylikersantti Nurmi palkittiin Mannerheim-risteillä.

16. Tykkikomppanian panssarijääkäri Anttonen oli 8 tuhotulla vaunullaan Ilomäen jälkeen eniten vaunuja tuhonnut taistelija Laatokan pohjoispuolella ja valtakunnallisestikin kärkikaartia. Ei olisi ollut kohtuutonta nimittää hänetkin Mannerheim-ristin ritariksi ja antaa tunnustusta myös joukkueenjohtaja Nurmiolle.

 

Ylipäällikkö Mannerheimin määräyksestä kaikille haavoittuneille ja sotatoimissa loukkaantuneille annettiin kunniamerkki, upseerina Nurmio sai sotasairaalassa 4. luokan Vapaudenristin (VR 4). Hoito jatkui elokuussa 29. Sotasairaalassa Seinäjoella mistä Nurmio pääsi toipumislomalle 19.8.1944. Elokuun lopussa hän lähti takaisin rintamalle ilmoittautuen vanhassa yksikössään 5.9.1944. Sotia ei enää tarvinnut sillä aselepo oli alkanut edellisenä päivänä.

Vänrikki Nurmio (20 v.) kotiutettiin marraskuun 1944 yleisessä demobilisaatiossa. Siviilissä hän luki itsensä juristiksi ja perusti perheen. Sota ei kuitenkaan jättänyt rauhaan. Tästä sai kärsiä myös esikoispoika Hannu ”Hande” Nurmio joka joutui pienenä lapsena kuuntelemaan yömyöhään jatkuneita isänsä verisiä sotatarinoita. Lopulta tuska kävi liian raskaaksi kantaan. Isä päätti elämänsä vain 39-vuotiaana. Poika luki isänsä jalanjäljissä itsensä juristiksi mutta musiikki vei Tuomari Nurmion mennessään.

 

© 2025 Sukututkimus Propatria ja Juha Vuorinen

 

Kapteeni E. Farinin kirjoittama 16. Tykkikomppanian sotapäiväkirja vuodelta 1944. Sotapäiväkirja on ainakin osittain kirjoitettu jälkeenpäin ja se sisältää ristiriitaisuuksia muuhun arkistomateriaaliin verrattuna.

Lähteet:
Kansallisarkisto
Väinö Malinen: Sodan pyörteissä
Savon Sanomat 4.8.1944