Talvisodan upseerit, helmikuu 1940

Talvisodan upseerien, joista moni oli reservin upseeri, muistoksi Propatria.fi julkaisi vuosina 2014-15 lyhyitä kirjoituksia kaatuneista upseereista. Yli 1 100 talvisodan kaatuneesta upseerista valittiin jokaiselle talvisodan päivälle yksi tai useampi jos kaatumiset liittyivät toisiinsa. Tarinat perustuvat Kansallisarkistossa säilytettäviin arkistomateriaaleihin ja kirjallisuuteen. Reserviupseerit antoivat talvisodassa suhteellisesti suurimman uhrin, perustuihan suomalainen johtamistapa edestäpäin johtamiseen ja omaan esimerkkiin.

Siirry joulukuuhun 1939

Siirry tammikuuhun 1940

Siirry maaliskuuhun 1940

Jaatinen, Pekka
syntyi 4.2.1900, kaatui 1.2.1940

Helmikuun ensimmäisenä päivänä suomalaisten suurhyökkäys jatkui Kuhmossa neljättä päivää. Rastin tienhaarasta itärajalle johtavalle tielle oli syntynyt useita motteja. Loson kohdalla vihollisella oli vankka puolus-tuskeskus jota oli vartioimassa Jalkaväkirykmentti 27:n
III Pataljoonan (III/JR 27) osia. Venäläiset eivät kuitenkaan istuneet motissaan toimettomina vaan käynnistivät 1.2.1940 vastahyökkäyksen jolloin 9. Komppanian (9./JR 27) yksi joukkue jäi saarroksiin. Muuta keinoa ei ollut kuin yrittää murtautua saartorenkaan läpi. Murtautuminen onnistuikin mutta ei ilman tappioita. Neljä miestä kaatui, yksi heistä oli joukkueenjohtaja Jaatinen. Hän olisi täyttänyt kolmen päivän päästä 40 vuotta. Kaatuessaan Jaatisella ei ollut ruusukkeita kauluksessaan osoittamassa upseerin arvoa. Hän oli kyllä reservin vänrikki mutta sodassa Jaatinen palveli vääpelin arvoisena. Hän oli ammatiltaan aliupseeri ja oli sodassakin ”töissä”. Jaatista jäivät kaipaamaan vaimo ja 4 lasta.

Sandsjoe, Hjalmar Åke Erik
syntyi 17.10.1913, kaatui 2.2.1940

Raatteen tien veteraani ja reservin vänrikki Sandsjoe palveli joukkueenjohtajana 3./JR 27:ssä Kuhmon rintamalla missä suomalaisen 9. Divisioonan suurhyökkäys jatkui viidettä päivää. Hän tuskin oli vielä saanut tietää että 3 vuotta nuorempi veljensä oli haavoittunut vaikeasti 6 päivää aikaisemmin Vieksingissä (ks. 27.1.1940). Löytövaaraan edenneet suomalaisjoukot joutuivat 1.2.1940 vaikeaan tilanteeseen venäläisten katkaistua sinne johtaneen huoltotien. Samaan aikaan vihollinen hyökkäsi Löytövaaraan hyökkäysvaunujen tukemana. Taistelut jatkuivat pitkin seuraavaa päivää jolloin 26-vuotias reservin vänrikki Sandsjoe kaatui kranaatin sirpaleesta. Hänen nuorempi veljensä kuoli maaliskuussa haavoihinsa, äiti Signe sai kantaa rintapielessään kahta sururistiä.

Vornanen, Kauko Kalevi
syntyi 20.6.1915, kaatui 3.2.1940

Kollaalla suomalaisten linjat olivat kestäneet jo lähes kaksi kuukautta. Sotaa ei käyty vain rintamassa vaan suksilla liikkuvia sissipartioita lähetettiin jatkuvasti vihollisen selustaan tiedustelu- ja hävitysretkille. Vihollisella ei ollut hetkeäkään turvallista oloa, ”valkoinen kuolema” saattoi iskeä koska tahansa. Reservin vänrikki Vornanen oli liikekannallepanossa määrätty rauhallisiin huoltotehtäviin takalinjoille. Tämä ei riittänyt Vornaselle vaan hän haki siirtoa sisseihin ja pääsikin joulun alla 12. Divisioonan sissiosastoon joukkueenjohtajaksi. Helmikuulle tultaessa Vornanen oli jo kokenut sissipäällikkö joka oli selvinnyt ehjin nahoin lukuisista vaarallisista sissiretkistä. Sodan sattumanvaraisuus puuttui kuitenkin peliin 3.2.1940 viholliskoneiden hyökätessä siirtomarssilla olevan sissiosaston kimppuun. Kolme miestä kaatui, yksi heistä oli 24-vuotias reservin vänrikki Vornanen.

Vaalamo, Ensio Olof
syntyi 26.2.1900, kaatui 4.2.1940

3./JR 25 oli päässyt joulu-tammikuun suhteellisen helpolla ja menettänyt vain kolme miestä kaatuneina. Tämän Taivalkosken reserviläisistä muodostetun komppanian musta päivä koitti 4.2.1940 kun komppania sai Kuhmossa käskyn edetä Luelahdesta länteen Klemetin suuntaan ja tuhota tiellä tavattavat viholliset. Tietä pitkin lähdettiin etenemään aamulla klo 09:30 viholliskoneiden häiritessä. Toista kärjessä edennyttä joukkuetta johti liki 40-vuotias vuoden 1918 sodan veteraani reservin vänrikki Vaalamo. Jo puolen tunnin kuluttua tuli edestä Vaalamon ilmoitus: ”Edessä jotain, mahdollisesti vihollispesäke”. Samassa venäläiset avasivat tulen useilla konekivääreillä 3./JR 25:n jäädessä tuhoisaan ristituleen. Hetkessä oli toistakymmentä taivalkoskelaista kaatunut. Taistelu kesti vielä reilun tunnin ennen kuin klo 11:30 komppanian päällikkö antoi irtautumiskäskyn. Muutama vihollispesäke oli saatu tuhottua mutta tappiot olivat karmaisevat. Taivalkoskelle lähti peräti 19 suruviestiä joista yksi reservin vänrikki Vaalamon leskelle.

Mäntykoski, Samuel Matias
syntyi 22.8.1896, kaatui 5.2.1940

Karjalan kannas heräsi helmikuussa eloon tammikuun talviunestaan. Vihollinen aloitti painostuksen varsinkin Summankylän lohkolla jota puolusti Jalkaväkirykmentti 7. Rykmentin panssarintorjuntatykkikomppanian päällikkönä toimi todellinen ”teräsvaari”, 43-vuotias reservin luutnantti Mäntykoski, yksi vanhimmista etulinjan komppanian päälliköistä talvisodassa. Summassa vihollinen käytti erityisen paljon raskaita panssarivaunuja, joista suurin osa oli T-28-mallisia eli ”postijunia”. Mäntykosken komppanialla oli aseistuksenaan Bofors-tykkejä, parasta panssarintorjuntakalustoa. Helmikuun
5. päivänä puna-armeijan suurhyökkäys Summassa jatkui jo viidettä päivää, Mannerheim-linja oli kestänyt vaikka joitain betonibunkkereita oli menetetty. Mäntykosken tykit olivat tuhonneet useita vaunuja. Vihollinen käytti paljon myös raskasta tykistöä, joten pelkkä ulkona liikkuminenkin oli vaarallista. Mäntykoski johti 5.2.1940 komppaniansa toimintaa ammusvarastona toimineen bunkkerin suuaukolta kun kranaatinsirpale lävisti pään. Mäntykoskelta jäi vaimo ja 5 lasta.

Elomaa, Yrjö Antero
syntyi 16.2.1909, kaatui 6.2.1940

Taistelut Summankylän lohkolla jatkuivat edelleen, etulinjavastuussa oikealla oli JR 7:n III Pataljoona (III/JR 7) jo kuudetta päivää. Se oli kärsinyt suuria tappioita torjuessaan ylivoimaisen vihollisen hyökkäykset. Pataljoonan 9. Komppaniassa, joka oli perustettu Tampereen kupeessa Suoniemellä, palveli joukkueenjohtajana reservin vänrikki Elomaa. Hän lähti 6.2.1940 pelastamaan ei-kenenkään-maalle haavoittuneena jäänyttä ryhmänjohtajaansa alikersantti Pölkkiä. Elomaa nosti Pölkin selkäänsä ja alkoi kantaa häntä suojaan kun räjähtävä luoti osui vatsan seudulle. Neuvostoliittolaiset käyttivät talvisodassa kansainvälisin sopimuksin kiellettyjä räjähtäviä luoteja. Molemmat miehet saatiin kuitenkin kuljetettua kenttäsairaalaan missä 30-vuotias Elomaa kuoli leikkauspöydälle, myös alikersantti Pölkki menehtyi.

Korhonen, Reino Albin
syntyi 25.5.1904, kaatui 7.2.1940

Pataljoonan komentajia, roomalaisittain tuhannen-päämiehiä, kaatui talvisodassa kaksikymmentä. Eniten heitä menehtyi etelä-pohjalaisesta Jalkaväkirykmentti 23:sta (JR 23), peräti kolme. Ensimmäisenä oli vuorossa kapteeni Korhonen joka oli ammatiltaan upseeri. Pataljoonan komentajan tehtävissä toimikin vain koulutuksen saaneita aktiiviupseereita. Hänen komentamansa III Pataljoona (III/JR 23) oli juuri päässyt Taipaleen Terenttilästä taakse lepoon. Korhonen käytti tilaisuutta hyväkseen ja lähti tarkastamaan kotitaloansa Kiviniemeen parin kymmenen kilometrin päähän. Matkalla vihollishävittäjä huomasi hänen autonsa ja kaarsi hyökkäykseen tulittaen konekivääreillä. Autossa istunut kapteeni Korhonen kaatui konekiväärisuihkun lävistämänä. Kaipaamaan jäi vaimo ja 4 lasta.

Kotikoski, Kaino Kullervo
syntyi 4.2.1917, kaatui 8.2.1940

Taistelut Summankylän alueella jatkuivat jo toista viikkoa. Kylän läpi kulkevan Leningrad-Viipuri-valtamaantien lisäksi alueella kulki toinenkin tie kohti Viipuria: Lähteen tie Summajärven itäpuolella. Vihollisen hyökkäykset voimistuivat 8.2.1940 myös Lähteen lohkolla. Vielä idempänä Leipäsuolla oli vielä rauhallisempaa vaikkakin vihollisen hyökkäysvalmistelut oli sielläkin huomattu, naapurilohkoilta kantautunut taistelun jyly ei myöskään jättänyt epäselväksi että vihollisen suurhyökkäys oli käynnissä. Leipäsuon alueella puolustuksessa oli mm. 2. Prikaati jonka III Pataljoonan konekiväärikomppaniaa (3.KKK/2. Pr.) komensi reservin vänrikki Kotikoski. Vihollisen odotettavan hyökkäyksen johdosta puolustusasemia paranneltiin kuumeisesti. Neljä päivää aikaisemmin 23-vuotta täyttänyt Kotikoski oli parantelemassa asemien edessä ollutta miinakenttää kun yksi miinoista räjähti. Molemmat jalat silpoutuivat pahasti ja Kotikoski menehtyi reilun tunnin päästä.

Saloniemi, Erkki
syntyi 17.6.1912, kaatui 9.2.1940
Sirén, Tor Hjalmar
syntyi 2.8.1918, kaatui 9.2.1940

Summan Lähteen lohkolla oli 9.2.1940 poikkeuksellisen vahva miehitys. Yli kuukauden etulinjavastuussa ollut
I/JR 8 oli saanut jo vaihtavan joukon asemiinsa ja oli vielä itsekin paikalla opastamassa tulokkaita. Yhtenä puolustuksen lukkona oli iso Miljoonalinnake, betoninen konekiväärikorsu. Välittömästi sen vasemmalla puolella oli tukikohta ”Suomi”, nimetty päällikkönsä luutnantti Suomisen mukaan. "Suomessa" toimi myös reservin vänrikki Saloniemi, siviiliammatiltaan pastori. Vaihtavan joukon (II/JR 9) mukana tukikohtaan oli tullut mm. nuori 21-vuotias reservin vänrikki Sirén. Kesken vaihdon vihollinen hyökkäsi panssarivaunujen tukemana ”Suomeen”. Vänrikki Sirén kaatui ja tulokkaiden puolustus horjui. Taaempana korsussa poislähtöä valmistellut 27-vuotias vänrikki Saloniemi ryntäsi miehineen etulinjaan. Saloniemi oli joltain tulokkaalta vaihtanut itselleen hohtavan valkean lumipuvun, olihan taaemmaksi mukava lähteä puhtaissa vaatteissa. Etulinjassa puhdas lumipuku oli vaarallisen paljastava koska tykistötuli oli murjonut maaston ja sotkenut lumeen soraa ja multaa. Ilmeisesti Saloniemi ei etulinjaan rynnätessään muistanut asuaan, noustessaan tähystämään penkalle hän oli helppo maali viholliselle.

Jääskeläinen, Päivö
syntyi 21.5.1913, kaatui 10.2.1940
Vainonen, Sauli
syntyi 5.2.1919, kaatui 10.2.1940

Tolvajärven loistavan voiton (ks. 12.12.1939) jälkeen vihollinen oli työnnetty kauaksi itään Aittojoelle. Alueen pohjoisosan rintama kulki Kuukkausjoella. Vihollinen oli pureutunut Kuukkausjoen länsipuoliseen kukkula-maastoon jota Sissipataljoona 2 oli jo muutaman päivän yrittänyt vallata. Vihollisen kaivautunutta jalkaväkeä tuki hyvin ampuva tykistö.  10.2.1940 valtaustehtävä annettiin Polkupyöräpataljoona 7:lle (PPP 7). Hyökkäykseen lähdettiin vihollisen ankarassa tykistötulessa. Taistelusta muodostui koko päivän kestänyt raivoisa lähikamppailu, alkuillasta jäljellä olevat viholliset vetäytyivät Kuukkausjoen itäpuolelle. Tantereelle jäi n. 150 kaatunutta neuvostosotilasta. Omatkin tappiot olivat suuret, hyökkäyksessä avustanut SissiP 2 menetti taistelussa 6 miestä kaatuneina ja päävastuun kantanut PPP 7 peräti 17 miestä, joukossa reservin vänrikit Jääskeläinen (26 v.) ja Vainonen (21 v.).

Cajanus, Carl Gustav Christian
syntyi 2.4.1919, kaatui 11.2.1940
Mickwitz, Tore
syntyi 6.5.1919, kaatui 11.2.1940

Puna-armeija käynnisti aamulla 11.2.1940 Summassa rumputuleksi yltyneen tykistön tulivalmistelun jota seurasi massiivinen jalkaväen hyökkäys kymmenien hyökkäysvaunujen tukemana. Pari päivää aikaisemmin etulinjaan tulleen JR 9:n puolustus murtui II Pataljoonan lohkolla ja vihollinen valtasi Poppius-linnakkeen ja tukikohdat siitä itään. Viereisellä lohkolla puolustau-tuneen I/JR 9:n komppanioita vastaan kohdistui myös ankara painostus ja vihollinen pääsi asemiin Munasuolla 3. Komppanian lohkolla. Naapurista 2. Komppaniasta määrättiin kaksi joukkuetta apuun. Joukkueita johtivat nuoret 21-vuotiaat reservin vänrikit Cajanus ja Mickwitz. Juoksuhautaan päässyt vihollinen ei kuitenkaan ollut enää karkotettavissa, suomalaisten vastahyökkäys tyrehtyi kun ensin Cajanus sai konepistoolisarjan rintaansa ja hetken päästä myös Mickwitz kaatui. Puna-armeija oli tehnyt uhkaavan aukon Mannerheim-linjaan ja jatkoi hyökkäystä. Mickwitzillä oli kaksi vänrikki-veljeä, näistä toinen kaatui viikon päästä ja kolmaskin kohtasi sankarikuoleman jatkosodassa.

Skade, Harry Leopold
syntyi 15.2.1914, kaatui 12.2.1940

Venäläiset olivat edellisenä päivänä murtaneet Mannerheim-linjan Summan Lähteen lohkolla ja vallanneet mm. Poppius-linnakkeen. Poppiuksesta kilometri länteen oli konekivääreillä varustettu Miljoonalinnake joka sekin pystyi majoittamaan kymmeniä miehiä. Bunkkerin metriset betoniseinät olivat kestäneet vaikka puna-armeija oli ampunut sitä raskaan tykistön suorasuuntauksella. JR 9:n miesten jätettyä asemansa Lähteen lohkolla Miljoonabunkkeriin oli kuitenkin jäänyt 26-vuotias reservin vänrikki Skade parin miehen kanssa. He sulkivat bunkkerin teräsovet eivätkä suostuneet antautumaan venäläisten kehotuksista huolimatta. Lopulta punasotilaat räjäyttivät bunkkerin massiivisella latauksella jolloin vänrikki Skade sai surmansa. Lähteen lohkon vahvat linnakkeet oli menetetty lopullisesti.

Lehtola, Erkki Olavi
syntyi 12.3.1916, kaatui 13.2.1940
Mikkola, Erkki Mikael
syntyi 18.7.1904, kaatui 13.2.1940

Kannaksen verinen viikko jatkui. Samaan aikaan kun vihollinen aloitti suurhyökkäyksen Summassa se aloitti massiivisen operaation myös Taipaleessa. Viime päivinä suomalaiset olivat menettäneet joka päivä yli 500 miestä kaatuneina joista suurin osa Summassa ja Taipaleessa missä Terenttilän ja Kirvesmäen tukikohtien omistus vaihtui useasti. Jos vihollinen onnistui valtaamaan jonkun tukikohdista niin se otettiin vastahyökkäyksellä takaisin. Tappiot muodostuivat suuriksi molemmin puolin mutta vain toisella osapuolella oli varaa niihin. Reservistä hälytetty Jalkaväkirykmentti 21:n III Pataljoona saapui 12.2.1940 Kirvesmäen lohkolle missä se otti etulinjan vastaan aamulla. Taistelut tukikohdista jatkuivat kiivaina. Joukkueenjohtajana 8. Komppaniassa (8./JR 21) palvellut reservin vänrikki Lehtola (23 v.) ja komppanian vt. päällikkö reservin luutnantti Mikkola (35 v.) kaatuivat 13.2.1940, Lehtola tukikohta 2:ssa ja Mikkola tukikohta 1:ssä. Kumpikin sai luodin päähänsä. Taipale kesti koko verisen viikon, ja kesti sodan loppuun asti.

Kivi, Osmo Antero
syntyi 1.4.1913, kaatui 14.2.1940
Uotila, Hannu Alfred
syntyi 20.5.1908, kaatui 14.2.1940

Summan Lähteen lohkon taistelut olivat etulinjan murtumisen jälkeen siirtyneet tukilinjalle. Rintamaan oli Lähteen tien suunnassa tullut 4 km syvä ja lähes yhtä leveä pullistuma jota suomalaiset yrittivät estää laajentumasta. Jalkaväkirykmentti 14:n III Pataljoona sai 14.2.1940 käskyn hyökätä tien itäpuolta etelään. Pataljoonan komppaniat 7.K, 8.K ja 9.K ryhmittyivät ja aloittivat etenemisen aikaisin aamulla. Maastopisteen 67 kohdan saavutettuaan vihollinen teki hyökkäysvaunuilla vastaiskun ja pysäytti etenemisen.
8. Komppanian päällikkö aktiivikornetti Kivi (26 v.) kaatui, myös 7. Komppanian päällikkö reservin luutnantti Uotila (31 v.) kaatui vihollisen konekiväärituleen. Pataljoona vetäytyi lähtöasemiinsa jossa torjui vihollisen hyökkäyksen. Mannerheim-linjaa ei pystytty enää palauttamaan omien haltuun ja irtautumisen valmistelut aloitettiin.

Karttunen, Pentti Uolevi
syntyi 7.4.1921, kaatui 15.2.1940

18-vuotias reservin vänrikki Karttunen oli nuorin talvisodassa kaatunut upseeri. Hän oli astunut varusmiespalvelukseen vapaaehtoisena ja suorittanut Reserviupseerikoulun (RUK) kesällä 1939 jonka jälkeen hänet ylennettiin vänrikiksi.
Mannerheim-linjan murtumisen jälkeen suomalaiset aloittivat viivyttämisen kohti nk. väliasemaa. Vänrikki Karttunen palveli joukkueenjohtajana 3. Prikaatin
8. Komppaniassa (8./3. Pr) joka oli viivytysasemissa Kaskelan-Leipäsuon tien varrella kun paikalle karautti vihollisen ratsupartio. Syntyneessä laukaustenvaihdossa Karttunen sai luodin vatsaansa. Hänet nostettiin ahkioon mutta elämä oli jo kaikkoamassa, 18-vuotias Karttunen ehti kuitenkin vielä kuiskata: ”Sanokaa terveisiä äidille!”

Suni, Taune Voipa
syntyi 9.1.1909, kaatui 16.2.1940

Lääkintähenkilökunta teki talvisodassa arvokasta työtä. Lääkärit ja hoitajat tekivät lottien avustamina raskaita ympäripyöreitä päiviä puutteellisissa oloissa. Kovimmassa paineessa olivat joukkosidontapaikat jotka toimivat sotatoimialueella yleensä teltoissa. Haavoittuneen sotilaan tie vei ensin joukkosidontapaikalle josta ensiavun saatuaan hänet lähetettiin kenttäsairaalaan josta tarpeen vaatiessa vielä taaemmaksi sotasairaalaan. Haavoit-tuneiden lisäksi samaa reittiä kulkivat sairastuneet ja paleltuneet. Reservin lääkintäluutnantti Sunilla (31 v.) oli tapana kulkea joukkonsa (Jääkäripataljoona 1, JP 1) mukana taisteluihin jotta haavoittuneet saisivat hoitonsa mahdollisimman nopeasti. Kohtalonsa hän kuitenkin kohtasi varsinaisella työpaikallaan JP 1:n joukkosidon-tapaikan teltassa Nietjärven pohjoispuolella vihollis-koneiden pommituksen uhrina.

Saanila, Armas Berndt Edvard
syntyi 25.2.1908, kaatui 17.2.1940

Reservin luutnantti Saanilan komentama Jalkaväki-rykmentti 15:n 3. Komppania (3./JR 15) oli ankarien taistelujen jälkeen tehnyt edellisenä iltana pitkän marssin Näykkijärvelle nk. väliasemaan johon oli tarkoitus järjestää seuraava jäykkä puolustus Mannerheim-linjan murtumisen jälkeen. Aamulla 17.2.1940 pääasiassa jokioisten reserviläisistä muodostettu komppania määrättiin etuvartioasemiin varsinaisen puolustuslinjan eteen. Iltapäivästä vihollinen alkoi lähestyä asemia. Luutnantti Saanila sai oikealta ilmoituksen että etuvartioasemat oli siellä tyhjennetty. Vasemmallakaan
JR 13:n taisteluetuvartioasemien miehityksestä ei ollut varmuutta sen jälkeen kun vihollispartioita alkoi liikehtiä vasemmalla sivustalla. Saarroksiin jäämisen estämiseksi Saanila antoi käskyn irtautua etuvartioasemista vaikka taistelukosketusta ei vielä ollut. Rykmentin esikunnan kuultua asiasta se antoi käskyn miehittää asemat uudestaan. Vihollinen oli kuitenkin ehtinyt ensin ja avasi yllättäen konekivääritulen asemiin palaavia miehiä kohden. Kärjessä edennyt 31-vuotias reservin luutnantti Saanila ja 5 muuta miestä kaatuivat. Ruumiita yritettiin vielä myöhemmin yöllä hakea pois mutta vihollistulessa se ei onnistunut. Leski Lisi ja kolme lasta joutuivat siunaamaan Saanilan kentälle jääneenä.

Alho, Paavo Erik
syntyi 14.9.1912, kaatui 18.2.1940
Läntinen, Esko
syntyi 21.2.1916, kaatui 18.2.1940
Terho, Väinö Edvin
syntyi 25.2.1911, kaatui 18.2.1940

Taipaleessa vihollisen suurhyökkäys ei ollut johtanut läpimurtoon, kokeneet sodan alusta asti mukana olleet joukot olivat torjuneet kaikki puna-armeijan yritykset. Vihollinen oli kärsinyt suuria tappioita mutta pohjattomista reserveistä lähetettiin aina vain uusia joukkoja tuleen, usein vodkalla rohkaistettuna ja politrukkien asein liikkeelle pakottamina. Taipaleen puolustajat olivat pitäneet asemansa mutta joukot olivat loppuun kuluneita ja väsyneitä, uusia miehiä oli saatava. Mannerheim antoikin omasta reservistään käytettäväksi tuoreita joukkoja. Niin tuoreita että miesten lumipuvutkin suorastaan hohtivat vielä mistä miehet saivatkin nimen ”posliinipojat”. Kirvesmäen etulinjaan asettui sotaa kokematon I/JR 61. Venäläiset käyttivät tilannetta hyväkseen ja aloittivat 18.2. päivällä hyökkäyksen Kirvesmäkeä vastaan vallaten nopeasti kaikki sen tukikohdat. Taistelureservinä ollut toinen ”posliini-pataljoona” I/JR 62 sai käskyn siirtyä Kirvesmäkeen missä pataljoonan 1. Komppania lähti vastaiskuun saaden vastaansa kiivaan tulen. Joukkueitaan johtaneet reservin vänrikit Alho (27 v.), Läntinen (23 v.) ja Terho (28 v.) kaatuivat. Komppanian viidestä upseerista kolme oli poissa. Vihollisen hyökkäys onnistuttiin kuitenkin pysäyttämään tukilinjalle.

Husso, Reino Emil
syntyi 16.8.1912, kaatui 19.2.1940

Väliaseman taistelut n. 15 kilometriä Viipurista kaakkoon jatkuivat kiivaina. Puna-armeijan hyökkäysvaunujen tukema hyökkäys mursi kokemattoman Erillinen Pataljoona 24:n (Er.P 24) asemat Näykkijärvellä. Apuun hälytettiin jo Summan taisteluihin osallistunut varsinaissuomalaisen Jalkaväkirykmentti 13:n III Pataljoona (III/JR 13). Sen 8. Komppania (8./JR 13) eteni kranaattisateessa Selänmäen rautatieylikäytävän alueelle missä kohtasi vihollisen. Komppanialla ei ollut asettaa venäläisten kolmea hyökkäysvaunua vastaan kuin polttopullomiehiä jotka urhoollisesti tuhosivatkin vaunuista kaksi ja vioittivat kolmatta. Reservin vänrikki Husso (27 v.) kaatui järjestellessään oman joukkueensa puolustusta vihollistulesta välittämättä. Vihollinen toi paikalle vielä lisää hyökkäysvaunuja ja jalkaväkeä mutta 8./JR 13 piti puolensa pataljoonan muiden komppa-nioiden saapumiseen saakka.

Leinonen, Eino Albin
syntyi 21.8.1913, kaatui 20.2.1940
Rönkä, Alvar Kalevi
syntyi 20.4.1911, kaatui 20.2.1940
Tallimäki, Aimo Erkki
syntyi 28.6.1912, kaatui 20.2.1940
Valolahti, Toivo Eemil
syntyi 22.9.1905, kaatui 20.2.1940

Vihollisen painostus Taipaleessa jatkui, Terenttilän alalohkolla puolustuksessa oli täydennyksenä Taipaleeseen tullut Jalkaväkirykmentti 63:n II Pataljoona (II/JR 63). Vihollinen murtautui pataljonan asemiin 20.2.1940 aamupäivällä. Alkoi helvetillinen koko päivän kestänyt taistelu jossa vihollinen pääsi myöskin tukilinjan läpi mutta apuvoimien avulla heitettiin takaisin niin että illalla vain yksi etulinjan tukikohta oli enää vihollisen hallussa. Taistelussa II/JR 63:sta kaatui 4 reservin vänrikkiä. Konekiväärikomppanian joukkueenjohtaja Leinonen (26 v.) kaatui puolustusvaiheessa.
4. Komppanian joukkueenjohtaja Rönkä (28 v.) sai vastahyökkäyksessä Mustaojalla konekiväärin luodin päähänsä. Esikuntakomppanian päällikkö Tallimäki (27 v.) suoritti vastahyökkäystä vihollisen valtaamaan tukikohtaan kun hän kaatui piiskatykin osumasta.
5. Komppanian joukkueenjohtaja Valolahti (34 v.) kaatui yhdessä Terenttilän tukikohdassa puolustaessaan sitä viimeiseen asti joukkueensa kanssa.
Taipale taipui mutta ei murtunut.

Mänttäri, Osmo Tapio
syntyi 16.5.1919, kaatui 21.2.1940

Taistelut Taipaleen Terenttilässä jatkuivat kiivaina, viholliselle oli edellisenä iltana jäänyt tukikohta nro 3 josta käsin se edelleen yritti päästä eteenpäin. Taistelut velloivat edestakaisin koko päivän ja tukikohdat vaihtoivat omistajaa useasti. Jo edellisenä päivänä raskaita tappioita kärsinyt II/JR 63 menetti päivän aikana niin paljon miehiä että alun perin 1000 miehen pataljoonasta oli vain rippeet jäljellä. Pataljoonan harvat jäljellä olleet miehet sijoitettiin JR 19:n riveihin ja käytännössä II/JR 63 lakkasi olemasta. Pataljoonan harvoista jäljellä olevista upseereista kaatui konekiväärikomppanian päällikkönä toiminut 20-vuotias reservin vänrikki Mänttäri joka oli tullut rintamalle vasta tammikuun lopulla.

Kostamo, Veli Jorma
syntyi 28.2.1909, kaatui 22.2.1940
Saarimäki, Vilho
syntyi 26.5.1919, kaatui 22.2.1940

Summan murtumisen jälkeen suomalaiset pitivät kuitenkin asemansa Summan ja Vuoksen välillä vaikka vihollinen oli edennyt kauaksi selustaan. Muolaanjärven ja Äyräpäänjärven välillä Mannerheim-linjalla oli useita vanhoja 1920-kuvulla rakennettuja betonilinnoitteita ja myös uusia linnoitteita joita rakennettiin vielä sodankin aikana koska tammikuun asemasotalinja oli edempänä Oinalan alueella. Puna-armeija eteni 21.2.1940 Muolaanjärven itärantaa pohjoiseen ja valtasi etummaiset bunkkerit. Seuraavana päivänä kaikki Ilveksen kylän ja Mutarannan alueen bunkkerit oli menetetty ylivoimaiselle hyökkäysvaunujen tukemalle viholliselle. Erillinen Pataljoona 4 (Er.P 4) käskettiin vastahyökkäykseen. Pataljoonan 1. Komppania hyökkäsi Mutarannan harjanteelle tavoitteena alueen betonibunkkereiden palauttaminen omien haltuun. Kärjessä eteni komppanian päällikkö reservin luutnantti Kostamo (30 v.) joka kaatui hyökkäyksessä.  3. Komppania hyökkäsi oikealla Ilveksen kylän alueella päällikkönsä reservin kornetti Saarimäen (20 v.) johdolla joka myös kaatui taistelussa. Vihollista ei saatu karkotettua mutta sen eteneminen pysäytettiin toistaiseksi.

Naukkarinen, Veli Reino Ilmari
syntyi 17.2.1913, kaatui 23.2.1940

Puna-armeija pyrki Viipuriin myös suoraan etelästä Koiviston suunnasta tulevaa tietä pitkin. Väliaseman puolustusasemat olivat Ala-Sommeella jossa etulinja-vastuussa oli Erillinen Pataljoona 7 (Er.P 7). Matkaa Viipuriin oli alle 10 km. Vihollinen ei tällä suunnalla käyttänyt jalkaväkeään massiivisesti mutta tykistöä sitäkin enemmän ja tietysti hyökkäysvaunuja. Vodka myös virtasi niin että suomalaiset kuulivat hoilaamisen ja kovaäänisistä soitetun musiikin omille linjoille. Päivän valjettua 23.2.1940 vihollinen aloitti taas tavanomaisen tykistötulen suomalaisten asemiin. Etulinjassa ollut
1. Komppanian (1./Er.P 7) 27-vuotias reservin vänrikki Naukkarinen kaatui keskityksessä kotikaupunkinsa Viipurin porteilla.

Opas, Veikko Samuel
syntyi 29.8.1909, kaatui 24.2.1940
Sneitz, Sigurd Eugen
syntyi 9.9.1912, kaatui 24.2.1940

Majuri Kiveliön johtama Osasto Kiveliö lähti Helsingistä sotaan vasta 20.2.1940. Junakuljetus päättyi Haminaan josta matkaa jatkettiin Viipurinlahden länsirannalle Vilajoelle. Vielä oli edessä yli 10 kilometrin hiihto jäätyneen Viipurinlahden yli Pulliniemeen. Niemenkärjessä oli sillanpääasema, linja kulki Maisalan kylästä niemen poikki Vatnuorin kylään. Sillanpäästä haluttiin pitää kiinni koska Pulliniemen edustalla oli Tuppuran linnakesaari jossa oli rannikkotykistön kiinteä patteri. Osasto Kiveliö saapui linjalle 23.2.1940 vahvistamaan siellä jo ennestään olevia joukkoja. Vihollinen ei 24.2.1940 hyökännyt jalkaväen voimin mutta ampui tykistöllä. Osasto Kiveliön 1. Komppaniassa joukkueenjohtajana toiminut reservin vänrikki Sneitz (27 v.) haavoittui vaikeasti ja kuoli vielä samana päivänä vammoihinsa. Osaston konekiväärikomppanian päällikkö reservin luutnantti Opas (30 v.) perusti komento-paikkansa Vatnuorin kylän erääseen taloon johon tuli täysosuma, kukaan muu ei saanut naarmuakaan mutta luutnantti Opas kaatui silmänräpäyksessä.

Elo, Aulis Erkki Juhani
syntyi 24.4.1913, kaatui 25.2.1940
Jalava, Eero
syntyi 1.12.1895, kaatui 25.2.1940

2. Divisioonan joukot olivat helmikuussa vetäytyneet Salmenkaidan bunkkerilinjalle jossa suomalaisilla oli kymmeniä betonilinnoitteita. Tien suunnan bunkkereihin asettui Jalkaväkirykmentti 6:n II Pataljoona. Kauan ei tarvinnut odottaa kun vihollinen seurasi perässä ja ankarat taistelut alkoivat. Pataljoonan lääkintähuoltoa johti 44-vuotias lääkintäkapteeni Jalava, apunaan hänellä oli toinen lääkäri: 26-vuotias lääkintäluutnantti Elo. Muita lääkäreitä ei sitten ollutkaan huolehtimassa 1000 miehen terveydestä mikä ilman vihollistakin olisi ollut haasteellinen tehtävä. Apuna lääkäreillä oli lääkintämiehiä jotka toivat heti linjan taakse kyhättyyn lääkintäkorsuun haavoittuneita jatkuvalla syötöllä. Puutteellisissa oloissa lääkärit tekivät ympäripyöreitä päiviä joukkosidonta-paikallaan, missä lääketiede ei voinut enää auttaa siinä pataljoonan pastori otti potilaan saattohoitoonsa. Ilmatilaa täytti paitsi haavoittuneiden valitus myös vihollisen lentokoneet sillä seurauksella että joukko-sidontapaikan korsuun tuli täysosuma 25.2.1940. Haavoittuneiden valitus lakkasi kuin veitsellä leikaten ja II/JR 6:n lääkintähuolto lakkasi olemasta.

Mustonen, Esko Ilmari
syntyi 31.3.1913, kaatui 26.2.1940
Saarivuori, Helg Reinhold
syntyi 17.5.1914, kaatui 26.2.1940
Vilkman, John Lennart Tom
syntyi 21.10.1916, kaatui 26.2.1940

Vihollisen tykistö otti 26.2.1940 Jalkaväkirykmentti 62:n
II Pataljoonan (II/JR 62) silmätikukseen. Pataljoona oli nk. väliasemassa varmistamassa Perojoen rantaa. Puna-armeija oli painanut väliaseman linjaa sisäänpäin ja siksi II/JR 62:n rintamasuunta oli länteen päin. Aamulla klo 8 alkanut vihollisen rumputuli kesti 3 tuntia. Joukkueenjohtajana 6. Komppaniassa palvellut reservin vänrikki Vilkman (23 v.) haavoittui vaikeasti sirpaleesta selkään. Hän jäi toisen haavoittuneen kanssa makaamaan maahan ja odottamaan apua. Miehet puristivat toisiaan kädestä ja jännittivät kuka ehtii ensin: lääkintämiehet, vihollinen vai kuolema. Vihdoin apu tuli mutta Vilkman kuoli hoitoon vietäessä. Samassa keskityksessä katosi jäljettömiin 4. K:n joukkueenjohtaja reservin vänrikki Mustonen (26 v.), todennäköisesti kranaatin täysosu-masta. Pataljoona menetti samana päivänä vielä kolmannenkin upseerin, naapurilohkolla puolustuslinjaa tarkastanut 5. K:n päällikkö reservin vänrikki Saarivuori (25 v.) kaatui vihollisluodista.

Nieminen, Matti Kalervo
syntyi 3.5.1910, kaatui 27.2.1940

Reservin luutnantti Nieminen (29 v.) oli kokenut partionjohtaja joka oli melkein jo kolme kuukautta kestäneen sodan aikana johtanut useita partioita myös vihollisen selustaan. Sodan liikuntavaiheen aikana hän kunnostautui myös vastaiskujen johtajana. Mm. 25.2.1940 hän oli joukkueineen rynnäköinyt metsäsaarekkeeseen surmaten 25 vihollista ja saaden kaatuneiden aseet sotasaaliiksi. Nieminen palveli Polkupyöräpataljoona 5:n 2. Komppaniassa (2./PPP 5) joka oli 27.2.1940 väliasemassa puolustuksessa Lihaniemen tyvessä Samolassa Viipurin eteläpuolella. Kokenut vastaiskun tekijä lähti jälleen työhönsä puolijoukkueen kanssa. Vihollinen ampui kranaatinheittimillä sulkuja ja tällöin sattui luutnantti Niemiseen sirpale josta hän haavoittui vaikeasti ja menehtyi joukkosidontapaikalle vietäessä.

Siikanen, Kyösti Kullervo
syntyi 17.9.1915, kaatui 28.2.1940

Reservin vänrikki Siikanen (24 v.) palveli Jalkaväkiryk-mentti 6:n II Pataljoonan (II/JR 6) konekiväärikomp-paniassa jolla oli pataljoonansa numero (2.KKK/JR 6). Salmenkaidan bunkkerilinjalla konekiväärit oli sijoitettu betonibunkkereihin jotka antoivat hyvän suojan käsiaseita, kranaatinheittimiä ja tykistön kaaritultakin vastaan. Vihollinen käytti bunkkereiden murtamiseen raskasta tykistöä joka ampui myös suorasuuntauksella. Tulta johdettiin joko tähystyspalloista tai suomalaisten asemien yläpuolella risteilevistä tulenjohtokoneista jotka saivat lennellä rauhassa ilmatorjunta-aseistuksen puuttuessa. Vain harvoin omat vähät lentokoneet ehtivät paikalle auttamaan. Salmenkaita-linjalla oli taisteltu jo päiviä, aamulla 28.2. vihollisen tykkituli jälleen yltyi. Vänrikki Siikasen bunkkeri sortui tykkitulessa haudaten sisäänsä Siikasen ja 4 hänen miestään. Tunnin päästä annettiin käsky jättää Salmenkaita. Kaatuneiden ruumiit jäivät bunkkeriin mistä ne kaivettiin esiin kun Suomi jatkosodassa valtasi alueen takaisin.

Tapiovaara, Veikko ”Nyrki” Nyyrikki
syntyi 10.9.1911, kaatui 29.2.1940

Jos menetti Suomi talvisodassa suuria urheilijoita (ks. 2.1.1940) niin myös kulttuuripuolen lahjakkuuksia kaatui. Sodan toisena päivänä oli kaatunut taidemaalari Gallen-Kallela (ks. 1.12.1939) ja karkauspäivänä oli elokuvataiteen vuoro antaa uhrinsa. Nyrki Tapiovaaran tunnetuin teos on hänen esikoisohjauksensa ”Juha” vuodelta 1937. Ennen talvisotaa Nyrki oli ohjannut lisäksi 3 muuta elokuvaa. Tapiovaara tunnettiin 1930-luvulla myös suurena kommunistisen Neuvostoliiton ihailijana. Tuo ihailu loppui kuin veitsellä leikaten kun hän oli talvisodan ensimmäisenä päivänä todistamassa Helsingissä siviiliväestöön kohdistuneita pommituksia. Tapiovaara kirjoitti sisarelleen olevansa ”täynnä vihaa ja taistelutahtoa”. Liikekannallepanossa kotirintaman esikuntatehtäviin määrätty reservin vänrikki anoi välittömästi pääsyä rintamalle. Toive toteutui vasta 20.2.1940 jolloin Tapiovaara ilmoittautui Sissipataljoona 3:ssa joka toimi Tolvajärveltä itään laajalla korpialueella jossa ei ollut yhtenäistä rintamalinjaa. Molemmat osapuolet partioivat alueella yrittäen ottaa selvää vastapuolen aikeista. Vänrikki Tapiovaaran johtama kahden joukkueen vahvuinen partio saapui karkauspäivän aamuna Etelä-Korpijärven kylään ja totesi kylän tyhjäksi vihollisesta. Kylän itäpuolelta nousi kuitenkin savua jota osasto lähti selvittämään. Tällä matkalla jouduttiin tulitaisteluun vihollisosaston kanssa. Taistelu jatkui kunnes varmistamaan jätetyn ryhmän lähetti tuli kertomaan viholliselle tulossa olevista apujoukoista. Vänrikki Tapiovaara (28 v.) antoi osastolleen irtautumiskäskyn jääden itse suojaamaan vetäytymistä kaatuneelta otetulla konepistoolilla. Viimeiset irtautujat näkivät kuinka Tapiovaara sai osuman kohottautuen vielä kerran ampumaan ennen kuin tuupertui lopullisesti. Ruumiin evakuoimiseen ei ollut mahdollisuuksia.

Siirry maaliskuuhun 1940

Kiinnostaako omien sukulaisten kohtalot sodissamme?

Tutustu Propatria.fi:n tarjontaan.