Talvisodan upseerit

Talvisodan upseerien, joista moni oli reservin upseeri, muistoksi Propatria.fi julkaisi vuosina 2014-15 lyhyitä kirjoituksia kaatuneista upseereista. Yli 1 100 talvisodan kaatuneesta upseerista valittiin jokaiselle talvisodan päivälle yksi tai useampi jos kaatumiset liittyivät toisiinsa. Tarinat perustuvat Sota-arkistossa säilytettäviin arkisto-materiaaleihin ja kirjallisuuteen. Reserviupseerit antoivat talvisodassa suhteellisesti suurimman uhrin, perustuihan suomalainen johtamistapa edestäpäin johtamiseen ja omaan esimerkkiin.

Siirry tammikuuhun 1940

Siirry helmikuuhun 1940

Siirry maaliskuuhun 1940

 

Sipari, Lauri Alfred
syntyi 14.3.1903, kaatui 30.11.1939

Reservin luutnantti Sipari oli ensimmäinen talvisodassa kaatunut upseeri. Hän joutui jo sodan ensimmäisen tunnin aikana vihollisen keskitykseen ja kaatui aamulla ennen kello kahdeksaa. Luutnantti Sipari palveli Erillinen Pataljoona 5:n Tykkikomppanian päällikkönä ja oli sodan alkaessa Lipolassa Karjalan kannaksella ottamassa vastaan vihollisen hyökkäyskärkeä. Sipari tarkkaili tilannetta kranaatinheitinjoukkueen tuliasemasta kun siihen osui peräjälkeen neljä vihollisen ampumaa kranaattia. Hänet on haudattu Helsinkiin Munkkiniemen sankarihautaan, kaipaamaan jäivät vaimo ja lapsi.

Muut talvisodan ensimmäisenä päivänä kaatuneet upseerit olivat reservin vänrikki Salonen(n. klo 10) ja reservin luutnantti Nikula(aika tuntematon).

Gallen-Kallela, Jorma Kaijus
syntyi 22.11.1898, kaatui 1.12.1939

Talvisodan toisena päivänä ilmatorjunta ampui alas punatähtisen pommikoneen eteläisellä Karjalan kannaksella. Reservin luutnantti Jorma Gallen-Kallelan johtama partio lähti etsimään koneen miehistöä Lempiälän kylästä. Ratsuväkiprikaatissa palvellut 41-vuotias Gallen-Kallela oli siviilissä seurannut isänsä Akseli Gallen-Kallelan jälkiä taiteilijana. Etsintäpartioon kuului myös ratsumestari Adolf Ehrnrooth, myöhempi jalkaväenkenraali ja Mannerheim-ristin ritari. Miehet lähestyivät yhdessä navettaa jossa epäilivät punalentäjien piileskelevän. Ehrnrooth tempaisi oven auki ja samassa navetasta avattiin tuli, ensimmäinen laukaus meni ohi mutta toinen osui Gallen-Kallelaa keskelle otsaa. Gallen-Kallela kuoli silmänräpäyksessä kaatuen Ehrnroothin päälle joka horjahti ja väisti näin kolmannen luodin. Ehrnrooth ampui lopulta navetassa piileskelleet kaksi lentäjää. Gallen-Kallelan ruumis lähetettiin Ruovedelle haudattavaksi. Tätä vuoden 1918 sodan veteraania jäivät kaipaamaan vaimo ja kaksi lasta.

Sario, Ensi Toivo
syntyi 12.7.1914, kaatui 2.12.1939
Joro, Ahti Kalevi
syntyi 23.1.1919, kaatui 2.12.1939

Talvisodan kolmantena päivänä Lentolaivueen 14 tiedustelu- ja pommituslento Karjalan kannakselle oli sujunut hyvin vaikka luutnantti Sarion ohjaama Fokker FK-102 olikin saanut lukuisia osumia vihollisen ilmatorjuntatulesta. Koneen tähystäjä vänrikki Joro oli raportoinut tiedustelun tulokset radioitse jo tuoreeltaan havaintopaikoilta. Osumista huolimatta Sario sai pidettyä koneen ilmassa ja paluumatka aloitettiin. Lentueen muut koneet olivat jo laskeutuneet kun sakea lumipyry yllätti ja Sario kadotti näkyvyyden Laikon kenttään. Bensiinin loputtua Sario ja Joro hyppäsivät mutta korkeutta oli niin vähän että laskuvarjot eivät ehtineet aueta. Molemmat lentoupseerit menehtyivät. Sario oli 25-vuotias aktiiviupseeri jota jäi kaipaamaan vaimo, 20-vuotias asevelvollisuuttaan suorittanut Joro oli vielä poikamies.

Elo, Martti Vihtori
syntyi 13.7.1915, kaatui 3.12.1939

Reservin vänrikki ja teologian ylioppilas Martti Elo palveli talvisodan syttyessä Suomussalmen harjoituskeskuksen alaisessa Rajaosasto II:ssa Juntusrannassa. Vänrikki Elon komentamaan osastoon kuului noin 40 miestä joilla piti vartioida 80 km:n pituista rajan osaa. Talvisodan ensimmäisenä päivänä puna-armeija ylitti suurin voimin rajan Juntusrannan kohdalla ja eteni helposti kylään. Tarkoitus oli edetä Ouluun asti ja siksi miehiä oli tuhansia. Vänrikki Elon johtama osasto ei mitenkään pystynyt estämään puna-armeijan etenemistä ja väistyi lännemmäksi. Elo pyysi esikunnasta lisää miehiä mutta siellä epäiltiin ilmoituksia suurista vihollismääristä. Vänrikki Elo lähti selvittämään asiaa esikuntaan. Matkalla hän ampui itsensä, paine ja epäluottamus olivat liian raskaita kannettavia nuorelle vänrikille. Juuri ennen sodan syttymistä Elo oli kirjoittanut kotiinsa: ”Kuolla me voimme mutta murtua emme koskaan”.  24-vuotias Elo oli vielä poikamies, äiti Eliinalle annettiin mustassa nauhassa kannettava 4. luokan Vapaudenristi eli sururisti.

Elo ei ollut ainoa nuori vänrikki joka päätti päivänsä itse, varsinkin sodan alussa paine ja pelko siitä pystyykö viemään joukkueensa päin vihollista oli vaikea kestää. Miehistöllä oli tukea toisista tutuista kylän miehistä, toiselta paikkakunnalta tullut nuori vänrikki oli tuntojensa kanssa yksin.

Paasio, Viljo Kustaa Sakari
syntyi 19.10.1909, kaatui 4.12.1939

Helsinkiläinen reservin vänrikki Paasio oli talvisodassa saanut johdettavakseen kiväärijoukkueen Jalkaväki-rykmentti 39:n 4. Komppaniasta(4.K) jonka miehistö oli muodostettu Kiuruveden reserviläisistä. Usein olikin niin että maaseudun komppanioita johtivat kaupunkilaiset upseerit. Rykmentin II Pataljoona(II/JR 39), mihin myös 4.K kuului, sai joulukuun alussa marssikäskyn Uomaan kylään joka sijaitsi Laatokan pohjoispuolella. Uomaan ja valtakunnan rajan välissä oli vihollisen valloittama Käsnäselän kylä jota kohti 4.K sai käskyn hyökätä. Tulikasteesta tuli verinen. Komppania juuttui runsailla konekivääreillä varustetun vihollisen tuleen. Vänrikki Paasion joukkue joutui saarroksiin ja teurastettiin lähes viimeiseen mieheen. Komppania menetti taistelussa 27 miestä kaatuneina ja kadonneina, 19 heistä jäi kentälle kuten myös vänrikki Paasio. Yksi suruviesti lähti Helsinkiin ja 26 Kiuruvedelle. Monet omaiset odottivat sodan jälkeistä vankien vaihtoa. Turhaan, kukaan ei palannut.

Kiuruveden miesten tuho oli ensimmäinen kerta talvisodassa kun saman pitäjän miehiä meni monta samalla kertaa, useat muutkin pitäjät tulivat vielä kokemaan saman kohtalon. 30-vuotias reservin vänrikki Paasio siunattiin Helsingissä, ehkä rovasti-isän toimesta, kentälle jääneenä.

Säilä, Paavo Olavi
syntyi 10.1.1903, kaatui 5.12.1939

Reservin luutnantti Säilä johti talvisodassa Hämeen Ratsurykmentin konekiväärieskadroonan(KKEsk./HRR) yhtä konekiväärijoukkuetta. Sodan kuudentena päivänä HRR viivytti puna-armeijan etenemistä Karjalan kannaksella Suulajärven alueella. Säilä oli joukkueensa kanssa juuri irtautunut Maisniemestä tarkoituksella marssia Perkjärvelle. Pitkälle ei päästy kun tien oikealta puolelta avattiin sarjatuli ja heitettiin käsikranaatteja. Säilä ja useita muita miehiä kaatui. Kaatuessaan Säilällä ei ollut kauluksissaan kahta pientä ruusuketta merkkinä luutnantin arvosta. Hän oli jäänyt varusmiesajan jälkeen palvelukseen palkattuna aliupseerina ja ylentynyt vääpeliksi asti jonka arvoisena hän lähti talvisotaan. Toisin sanoen Säilä oli sodassakin töissä ja sai palkkaa. Kaikkien väijytyksessä kaatuneiden miesten ruumiit jäivät viholliselle. 36-vuotiaalta Säilältä jäi vaimo ja 4 lasta.

Samassa taistelussa kaatui myös upseerikokelas Toivo Häkkinen joka joissain lähteissä mainitaan virheellisesti kornettina (ratsuväen arvo, vastaa jalkaväen vänrikkiä).

Pekurinen, Kaarlo Viljam
syntyi 22.12.1939, kaatui 6.12.1939
Tammio, Eero
syntyi 23.3.1916, kaatui 6.12.1939

6. päivänä joulukuuta 1939 Suomi-neito täytti 22 vuotta epätietoisena siitä tulisiko seuraavaa itsenäisyyspäivää enää. Talvisotaa oli käyty viikko jonka aikana puna-armeija oli marssinut voitosta voittoon. Karjalan kannaksella neuvostoliittolaiset olivat jo useissa kohdin saavuttaneet pääpuolustusaseman eli Mannerheim-linjan. Myös Muolaanjärven eteläpäässä venäläiset olivat saapuneet vain muutaman kilometrin päähän Oinalan korkeudella kulkevasta Mannerheim-linjasta. Jostain käsittämättömästä syystä Jalkaväkirykmentti 31:n 7. ja 8. Komppania käskettiin hyökkäämään Mannerheim-linjalta etelään Lavolan suuntaan. Reservin vänrikki Pekurinen toimi joukkueenjohtajana 8.K:ssa ja vänrikki Tammio 7.K:ssa, molempien komppanioiden miehistöt olivat Lappeenrannan seudun reserviläisiä. Hyökkäys epäonnistui täydellisesti, alun helpon etenemisen jälkeen Lavolan-Parkkilan tienhaarassa törmättiin hyökkäys-vaunujen tukemaan viholliseen jonka tuli aiheutti valtavat tappiot. 33 miestä kaatui ja useita haavoittui kynnelle kykenevien pyrkiessä taaemmaksi. Joukkueitaan edestä johtaneet vänrikit Pekurinen ja Tammio saivat molemmat konekiväärisuihkun rintaansa. Kaikkien ruumiit jäivät kentälle.

Reservin vänrikki Pekurinen oli pari viikkoa isänmaataan nuorempi eli vielä 21-vuotias. Reservin vänrikki Tammio oli kaatuessaan 23-vuotias. Molemmat olivat vielä poikamiehiä joten mustat sururistit annettiin äitien kannettavaksi.

Mieho, Eino Kalervo
syntyi 27.9.1908, kaatui 7.12.1939
Myllykangas, Aapo Johannes
syntyi 7.12.1918, kaatui 7.12.1939
Niinivaara, Reino Samuli
syntyi 17.1.1911, kaatui 7.12.1939
Östelä, Gunnar Waldemar
syntyi 4.7.1903, haavoittui kuolettavasti 7.12.1939, kuoli 9.1.1940

Jalkaväkirykmentti 30:n I Pataljoona(I/JR 30) valmistautui juhlistamaan itsenäisyyspäivän iltaa kaukana rintaman takana. Illanvietto oli kuitenkin unohdettava kun illansuussa tuli käsky marssia Taipaleenjoelle missä puna-armeija oli edennyt joen yli Koukunniemeen. I/JR 30 marssi läpi yön kohti Taipaletta, n. 25 km pitkä öinen marssi väsytti miehet mutta hyökkäykseen oli lähdettävä heti kun päästiin perille. Aamu ei ollut vielä valjennut kun pataljoona aloitti etenemisen Koukunniemessä kohti Läämäkeä saaden kohta vastaansa vihollisen kiivaan tulen. Pimeässä joukot menivät sekaisin ja hämmennystä lisäsi suomenkielellä huutelevat viholliset jolloin oli vaikea hahmottaa ketkä olivat omia ja ketkä vihollisia. Tulikaste epäonnistui täysin ja tappiot kasvoivat suuriksi, pataljoona menetti kaatuneina ja haavoittuneina 77 miestä. Kaatuneiden joukossa oli kolme reservin vänrikkiä: Joukkueenjohtajat Mieho(1.KKK), Myllykangas(3.K) ja Niinivaara(1.KKK). Lisäksi kuolettavasti haavoittui 1.K:n päällikkö ammattiupseeri luutnantti Östelä. Suurin osa kaatuneista jäi kentälle, niin myös Mieho ja Myllykangas.

Reservin vänrikki Myllykangas kaatui 21. syntymäpäi-vänään. Vanhemmille lähtenyt suruviesti ei ollut talvisodan ainoa, vielä ennen joulua he tulivat menettämään toisenkin poikansa. Talvisodassa kaatui kaikkiaan 18 upseeriveljesparia.

Keränen, Olli Jaakko
syntyi 30.4.1917, kaatui 8.12.1939

Talvisodan ensimmäisenä päivänä puna-armeija oli ylittänyt rajan myös Kuhmon suunnalla. Sodan 9. päivänä hyökkäyskärki oli edennyt rajalta 30 km ja lähestyi Klemetin taloa jonne Jalkaväkirykmentti 25:n 9. Komppania oli asettunut puolustukseen. Heti keskipäivän jälkeen alkanut 5-tuntinen taistelu sujui aluksi hyvin kunnes venäläiset toivat paikalle kaksi hyökkäysvaunua, tykin ja kranaatinheittimiä. Suomalaisilla ei ollut millä vastata ja panssarikauhu valtasi miehet. 9.K ja myöhemmin paikalle tulleet 7.K ja 8.K hajosivat metsiin pyrkien taaksepäin. Tappiot jäivät kuitenkin pieneksi, reservin vänrikki Keränen kaatui joukkueensa edessä hyökätessään Klemetin aukealle vihollisen sivustaan. Hänen lisäkseen 9.K:sta kaatui vain yksi ja haavoittui 5 miestä. Puna-armeija jatkoi etenemistä kohti Kuhmoa.

22-vuotiaan Keräsen ruumis saatiin pois kentältä ja lähetettiin Helsinkiin haudattavaksi. Äiti Siiri sai rintapieleensä mustassa nauhassa kannettavan 4. luokan Vapaudenristin eli sururistin. Se ei jäänyt ainoaksi, maaliskuussa kaatui myös Olli Keräsen nuorempi veli Pekka, reservin vänrikki hänkin.

Ahonen, Antti Kustaa
syntyi 6.5.1916, kaatui 9.12.1939

Joulukuun alussa Laatokan pohjoispuolella venäläiset olivat vallanneet Suvilahden vauraan taajaman ja jatkoivat etenemistä kohti länttä. Suomalaiset vetivät puolustuksensa Kollaanjoelle. Lähinnä Sulkavan reser-viläisistä koottu Jalkaväkirykmentti 35:n 5. Komppania (5./JR 35) sai 9.12.1939 tehtäväksi edetä asemien eteen ja ottaa siellä vielä oleviin omiin joukkoihin yhteyttä. Matkaan lähdettiin mutta edestä ei löytynyt omia vaan nuotioilla lämmitteleviä vihollisia. Molemmat osapuolet yllättyivät mutta koska 5./JR 35 oli aukealla helppona maalina niin päällikkö antoi hyökkäyskäskyn. Reservin vänrikki Ahonen vei joukkueensa railakkaaseen hyökkäykseen päästen vihollisen asemiin. Hän oli juuri kääntämässä viholliselta vallattua konekivääriä kun luoti osui otsaan ja kuolema seurasi välittömästi.

23-vuotiaan kansakoulun opettaja Ahosen ruumis lähetettiin vanhemmilleen Jyväskylään siunattavaksi.

Purasmaa, Tauno Ensio
syntyi 1.1.1913, kaatui 10.12.1939

Myös Tolvajärven suunnassa, Kollaalta pohjoiseen seuraava itä-länsi-suuntainen tie, puna-armeija oli työntänyt edellään suomalaisten vähäisiä joukkoja. 10.12.1939 suomalaisten asemat olivat Tolvajärven kylässä, vihollinen oli jäätyneen vesistön toisella puolella mistä se lähetti vahvasti aseistetun osaston koukkaamaan suomalaisten selkään. Koukkaus tehtiin umpihangessa ilman suksia konekivääreitä mukana raahaten ja se rasitti vihollisjoukon äärimmilleen. Osaston tullessa maantielle suomalaisten selustassa se osui töpinän kohdalle missä höyrysi lämmin makkarasoppa. Vallattuaan töpinän nälkäiset venäläiset kävivät syömään ja tunkivat vielä taskunsakin täyteen ruokatarvikkeita. Episodin myötä taistelu nimettiin makkarasodaksi. Suomalaiset käynnistivät vastatoimet joihin kuului mm. vänrikki Purasmaan komppanian lähettäminen apuun. 26-vuotiaalle reservin vänrikki Purasmaalle oli talvisodassa annettu iso vastuu eli kokonainen liki 200-miehinen tamperelaiskomppania johdettavakseen. Pilkkopimeässä komppania eteni kahta puolen tietä kohdaten vihollisen n. klo 20. Alkoi aamuun asti kestänyt taistelu. Vänrikki Purasmaa, luottaen pimeyden antamaan suojaan, kulki itse tietä pitkin ohjaten siitä joukkueitaan. Tilanne oli vaikea, pilkkopimeässä oli ammuttava suuliekkejä kohti. Alueella oli muitakin suomalaisjoukkoja ilman yhteistä johtoa, mistä erottaa omat ja viholliset? Vänrikki Purasmaa yritti saada joukkueitaan eteenpäin vihollisten konekiväärien tulessa kunnes kaatui konekiväärisuihkuun.
Muut ”makkarasodassa” kaatuneet upseerit olivat reservin kornetti Ahti ja reservin vänrikki Helajoki.

Puustinen, Kustaa Johannes
syntyi 16.8.1905, kaatui 11.12.1939

Puna-armeija kulki talvisodan alussa voitosta voittoon myös pohjoisessa Sallan suunnalla missä se oli edennyt Alakurtista Sallaan ja saapunut 10.12.1939 Suomen nykyisten rajojen sisäpuolelle. Panssarintorjunta-aseiden puuttuessa etenemistä oli vaikea estää. Viivytystaistelua oli käynyt ”Sallan pataljoona” eli Erillinen Pataljoona 17. Sen 2. Komppania oli 11.12.1939 viivytysasemissa Märkäjärven(nyk. Salla) koillispuolella Porttoaapan reunassa ottamassa vastaan vihollisen hyökkäyskärkeä. Sama näytelmä toistui jälleen kerran, vihollisen hyökkäysvaunut ajoivat asemien läpi Märkäjärven kylään ja mellastivat siellä rauhassa. Sen sijaan perässä yrittänyt jalkaväki pysähtyi suomalaisten tuleen ja pakotettiin takaisin. Hyökkäysvaunujen palattua takaisin omalle puolelle alkoivat ne tulittaa 2./Er.P 17:n asemia jolloin reservin vänrikki Puustinen sai sirpaleen päähänsä ja kaatui. Häntä jäi suremaan vaimo ja yksi lapsi.

Leppänen, Aarne Johannes
syntyi 26.5.1913, kaatui 12.12.1939

Takaisin Tolvajärvelle. Makkarasota oli viivästänyt suomalaisten suurta vastahyökkäystä mutta 12.12.1939 hyökkäys saatiin liikkeelle. Vasta rintamalle saapuneille sotaa kokemattomille Längelmäen miehistä muodos-tetulle 4./JR 16:lle annettiin vaikea tehtävä hyökätä Hevossalmen yli itään kohti retkeilymajaa. Salmen vastarannalla viholliset odottivat konekivääreineen. Hyökkäykseen lähdettiin päivänvalossa klo 09:50. Lumipukuiset miehet työntyivät järven jäälle omien konekiväärien suojatessa. Vihollinen avasi murhaavan tulen, kärjessä edenneestä joukkueesta selvisi vastarannalle ehjänä vain 8 miestä. Joukkueen johtaja reservin vänrikki Leppänen kaatui.

Hyökkäys Tolvajärvellä 12.12.1939 oli lopulta menestys, ensimmäistä kertaa talvisodassa puna-armeijaa pystyttiin työntämään taaksepäin. Tämä loi uskoa että ylivoimaista vihollista vastaan voitiin sittenkin pärjätä.

Suuronen, Pauli
syntyi 5.8.1908, kaatui 13.12.1939

Kollaalla taistelleen Jalkaväkirykmentti 34:n II Pataljoonan 6. Komppanian(6./JR 34) riveissä taisteli kaksi talvisodan legendaa: Aarne ”Marokon kauhu” Juutilainen komppanianpäällikkönä ja Simo Häyhä tarkka-ampujana ja konepistoolimiehenä. Yhtä komppanian joukkuetta johti 31-vuotias reservin vänrikki Suuronen joka lähti 13.12.1939 hyökkäämään kymmenen miehen kanssa. Suuronen ei kunnioittanut vihollista tippaakaan ja se koitui hänen kohtalokseen. Hänen lähettinsä varoitti puun takana väijyvästä vihollisen konepistoolimiehestä jota Suuronen kävi ampumaan pistoolillaan. Ase kuitenkin vikaantui ja Suuronen jäi lähettinsä suojautumiske-hotuksista huolimatta seisaalleen tutkimaan pistooliaan. Vihollisella oli helppo tehtävä päättää tilanne konepis-toolisarjalla. Suurosta jäivät kaipaamaan vaimo ja yksi lapsi.
Talvisodassa kaatui monta upseeria jotka eivät syystä tai toisesta suojautuneet ankarassakaan vihollistulessa. Jotkut halusivat kannustaa näin miehiään, jotkut taas olivat jopa itsemurhahakuisia, vaikuttimena saattoi olla loukattu upseerikunnia tai vaikeudet siviilielämässä.

Kuusivuori, Ossi Eduart
syntyi 22.5.1916, kaatui 14.12.1939
Tapola, Arvo Johannes
syntyi 13.4.1916, kaatui 14.12.1939

Tolvajärvellä vihollinen oli ajettu pakoon 12.12.1939. Suomalaiset lähtivät perään ja totesivat vihollisen puolustusasemat Ristisalmen itärannalla. Kärjessä olleen Erillinen Pataljoona 9:n eteneminen pysähtyi vihollisen kiivaaseen tuleen ja III/JR 16 määrättiin apuun. Pataljoonan 7. Komppania(7./JR 16) sai tehtäväksi edetä tien eteläpuolta missä se juuttui heti kiivaaseen taisteluun Sorsajärven koillisrannalla. Ankarassa taistelussa vihollisasemat vallattiin. Tantereelle jäi satoja kaatuneita punasotilaita mutta omatkin tappiot olivat suuret. Joukkueenjohtajat Kuusivuori ja Tapola kaatuivat joukkueidensa edessä, myös monta vänrikkiänsä seurannutta miestä kaatui, pääosin Ruoveden reserviläisiä.
Reservin vänrikit Kuusivuori ja Tapola olivat molemmat nuoria 23-vuotiaita poikamiehiä.

Kalliomäki, Eino Matias
syntyi 19.9.1898, kaatui 15.12.1939

Suomussalmella puna-armeija oli isännöinyt suomalaisten polttamaa kirkonkylää viikon päivät mutta paikalle saatujen lisäjoukkojen avulla käynnistetty vastahyökkäys oli 14.12.1939 edennyt jo kirkonkylän laitamille. Kovassa pakkasessa ulkosalla vietetyn yön jälkeen reservin luutnantti Kalliomäen komppania 7./JR 27 jatkoi 15.12.1939 aamulla hyökkäystä. Vihollinen oli asettanut konekiväärinsä taitavasti talojen raunioihin ja hallitsi tulellaan aukeaa jonka yli Kalliomäen komppania yritti edetä. Komppaniansa edessä Kalliomäki sai ensin osuman jalkaansa mutta jatkoi edelleen ampumista pistoolillaan kunnes kohta tuli tappavampi osuma.

Kalliomäki oli 41-vuotias reservin luutnantti ja edusti siten jo vanhempaa sukupolvea. Jos hän ei olisi ollut upseeri niin hän ei olisi saanut kutsua Ylimääräisiin harjoituksiin(YH) ollenkaan. Kalliomäkeä jäivät kaipaamaan vaimo ja kaksi lasta.

Heiskanen, Niilo Orvo Ilmari
syntyi 16.1.1913, kaatui 16.12.1939
Hukkanen, Niilo
syntyi 7.9.1906, kaatui 16.12.1939

Joulukuun puolessa välissä suomalaisten puolustus alkoi tiivistyvä Laatokan pohjoispuolella puna-armeijan saavuttaessa IV Armeijakunnan pääpuolustusaseman Kitilän alueella. Puolustuslinja kulki halki Ruokojärven kylän jonka itäreunassa olleen suojeluskuntatalon venäläiset valtasivat. Erillinen Pataljoona 8:n 3. Komppanian(3./Er.P 8) kaksi joukkuetta sai tehtäväkseen vallata sen takaisin. Päivänvalossa 16.12.1939 tehty hyökkäys tyrehtyi kun molempien joukkueiden johtajat kaatuivat vihollistulessa.
Kaatuneet reservin vänrikit olivat 26-vuotias Heiskanen Salmista ja 33-vuotias Hukkanen Pitkärannasta jotka olivat jo sodan alussa menettäneet kotinsa viholliselle. Heiskasta jäi kaipaamaan vaimo, Hukkanen oli naimaton. Er.P 8:n miehet taistelivat talvisodassa kotikonnuillaan ja monen kotitalo oli jouduttu polttamaan venäläisten lähestyessä.

 

Salovaara, Jorma Uolevi
syntyi 28.7.1914, kaatui 17.12.1939

Summan ihme. Leningradista Viipurin johtava maantie kulki pienen Summan kylän läpi. Kylän talojen sekaan suomalaiset olivat rakentaneet betonibunkkereita. Jo sodan alussa oltiin havahduttu panssarintorjunnan tärkeyteen. Puutteellisin asein oli yritetty pysäyttää rautahirviöitä. Ammattivänrikki Salovaaralla oli kuitenkin käytössään parasta mitä armeijalta löytyi, kaksi kappaletta moderneja ruotsalaisia Bofors-tykkejä. Salovaara itse oli toisen Boforsin mukana 17.12.1939 Summan kylässä kun venäläiset alkoivat vyöryttämään paikalle hyökkäysvaunuja. Boforsin miehistö tuhosi näistä 6 jonka jälkeen tykin ampuja haavoittui. Salovaara siirsi tykin toiseen asemaan ja asettui itse ampujan paikalle. Maaleista ei ollut pulaa, kymmeniä vihollisvaunuja pyöri ympärillä. Ammuttuaan näistä useita Salovaara kohottautui tähystämään jolloin kohtalokas kranaatinsirpale päätti Jalkaväkirykmentti 15:n Tykkikomppanian 25-vuotiaan päällikön elämän.

Hyökkäys tuli torjutuksi ja Mannerheim-linja kesti Summassa, massiivinen konearmeija oli pysäytetty.

 

Auerma, Martti Johannes
syntyi 16.6.1910, kaatui 17.12.1939 (18.12.1939)
Hella, Kaarle Albin
syntyi 28.1.1887, kaatui 17.12.1939 (18.12.1939)
Leppihalme, Mauno Arvi Ilmari
syntyi 13.9.1917, kaatui 17.12.1939 (18.12.1939)

Puna-armeija oli Savukosken kautta edettyään saapunut Pelkosenniemen porteille. Tarkoituksena oli edetä Kemijärven suunnalla puolustautuvien suomalais-joukkojen selustaan. Tämän estämiseksi Pelkosenniemelle siirrettiin Jalkaväkirykmentti 40 jonka III Pataljoona saapui 17.12.1939 yön ja aamun aikana  perille. Kauan ei kestänyt kun tuli tieto venäläisten hyökkäyksestä joen yli Kitisen lossin kohdalla. Reservin luutnantti Hellan komentama 9./JR 40 lähetettiin apuun etulinjassa oleville joukoille. Edestä ei kuitenkaan löytynyt kuin hajanaisia osia ja saapuessaan Kitisen lossin risteyksen tasalle komppania sai vastaansa ankaraa tulta. Joukkueenjohtajat Auerma ja Leppihalme alkoivat järjestää joukkueitansa puolustukseen mutta kaatuivat, Auerma klo 13 ja Leppihalme puoli tuntia myöhemmin. Kohta lossilta ajoi kaksi hyökkäysvaunua ja vihollisia lähestyi myös pohjoisesta Kairalan suunnasta. Komppanian päällikkö Halme ehti juuri antaa irtautumiskäskyn ennen kuin kaatui hyökkäysvaunusta ammuttuun konekiväärisarjaan. 9./JR 40:n tulikaste päättyi veriseen tappioon, komppania oli menettänyt reilussa tunnissa kolme viidestä upseeristaan. Joissain lähteissä 29-vuotiaan Auerman, 42-vuotiaan Hellan ja 22-vuotiaan Leppihalmeen kaatumispäiväksi on kirjattu 18.12.1939, oikea päivä on kuitenkin 17.12.1939.

Taistelu Pelkosenniemellä kulminoitui 19.12.1939 yöllä jolloin jo veitsenterällä ollut tilanne ratkesi kuitenkin suomalaisten voitoksi ja vihollinen pakeni pakokauhan vallassa Savukosken suuntaan.

Laurikko, Arvi Kasper
syntyi 18.10.1911, kaatui 19.12.1939

Poppiuksen linnake, viralliselta nimeltään Sj. 4 (Summajärvi 4), Summassa on legendaarinen. Massiivinen betonibunkkeri pystyi majoittamaan 40-50 miestä ja sen metrin paksuiset seinät ja katto kestivät hyvin epäsuoraa tulta. Aseistuksena linnakkeella oli kaksi konekivääri-kammiota jotka oli suojattu panssarilevypinkoilla. Linnake sijaitsi aivan Lähteen tien vieressä ja oli venäläisten jatkuvan vihanpidon kohteena. Tukikohdat Poppiuksen ympärillä vaihtoivat usein omistajaa vihollisen hyökkäysvaunujen risteillessä suomalaisten asemien sisällä. Aamulla 19.12.1939 hyökkäysvaunut ilmestyivät yllättäen Poppiuksen eteen, ne olivat yön pimeydessä siirtyneet katveeseen josta nyt hyökkäsivät. Vaunut ajoivat aivan linnakkeen eteen avaten tykkitulen panssarilevypinkkoihin ja tähystysaukkoihin. Sisällä ollut tykistön(3./KTR 5) tulenjohtaja reservin vänrikki Laurikko kaatui kranaatinsirpaleesta. 28-vuotiasta Laurikkoa jäi kaipaamaan vaimo ja lapsi.
Poppiuksen miehistön koettelemukset jatkuivat vihollisen piirittäessä linnakkeen kokonaan, miehet lukittautuivat sisälle ja odottivat vapauttavaa vastahyökkäystä. Se tulikin mutta odotus oli raastavan pitkä.

Lehtovirta, Tuure Johannes
syntyi 28.4.1907, kaatui 20.12.1939
Lautela, Osmo Otto
syntyi 10.7.1911, kaatui 20.12.1939
Kytömäki, Niilo Johannes
syntyi 26.4.1912, kaatui 20.12.1939

Sallan vallattuaan puna-armeija oli jatkanut etenemistä ja rintamalinja oli 20.12.1939 Joutsijärvellä. Sodan alusta asti vihollista viivyttänyt Sallan pataljoona eli Erillinen Pataljoona 17 oli kolmen viikon sotimisen jälkeen väsyksissä ja päässyt lepoon 7 km etulinjan taakse. Pataljoona oli leiriytynyt Mäntyvaaran juurelle kun rintaman sivuitse koukannut vihollisosasto hyökkäsi leirialueelle yllättäen. Seurasi raivoisa taistelu jossa vihollinen työnnettiin ensin Mäntyvaaran laelle ja lopulta ajettiin sieltäkin pois. Tantereelle jäi satoja kaatuneita venäläisiä mutta omatkin tappiot olivat suuret, vain muutaman tunnin 2. Komppanian päällikkyyttä hoitanut reservin luutnantti Lehtovirta kaatui vallatessaan vihollisen konekivääriä. Komppanian päällikkyyden otti komppaniaan vain muutama tunti ennen taistelua siirretty kornetti Kytömäki, siviiliammatiltaan pastori. Hän jatkoi hyökkäystä kohti Mäntyvaaran lakea kaatuen myös vihollisen konekiväärin tuleen. Vihollisosaston selustaan kiertäneen 3. Komppanian päällikkö reservin vänrikki Lautela kaatui myös.
32-vuotiaalta Lehtovirralta jäi vaimo ja 3 lasta, 27-vuotias pastori Kytömäki oli poikamies niin kuin 28-vuotias Lautelakin. Puna-armeija ei koskaan päässyt Mäntyvaaraa lähemmäksi Kemijärveä.

Marttinen, Teodor Lennart
syntyi 20.9.1914, kaatui 21.12.1939

Karjalan kannaksella Mannerheim-linjalla Oinalan kylän alueella oli käyty jo useita päiviä ankaria taisteluita. Jalkaväkirykmenti 31:n I Pataljoona(I/JR 31) sai 21.12.1939 käskyn vallata Oinalan kylä. Idästä Kyyrölän tien suunnasta kylään hyökkäsi Taipalsaaren komppania 3./JR 31. Sen I joukkue johtajanaan reservin vänrikki Kaarnama ja III joukkue johtajanaan reservin vänrikki Marttinen veivät joukkueensa hyökkäyslähtölinjalle metsänreunaan. Edessä oli kyläaukea jonka yli piti hyökätä. Vihollinen oli asettanut konekivääreitä kylän rakennuksiin. Luvattu tulivalmistelu jäi pariin pitkäksi menneeseen kranaattiin. Kaarnama ja Marttinen lähtivät etenemään mutta eivät saaneet joukkueitaan mukaan. Aukeassa maastossa vihollisen konekivääritulessa hyökkäyksellä ei ole onnistumisen mahdollisuuksia ilman raskaiden aseiden tukea. Aikansa kyyristeltyään miehet vetäytyvät taakse. 3./JR 31 menetti hyökkäyksessä 8 miestä kaatuneina joista vain vänrikki Marttinen jäi kentälle. Naimaton 25-vuotias Marttinen siunattiin poissaolevana Lappeenrannan sankarihautaan.

Noramaa, Aarne Olavi
syntyi 19.8.1918, kaatui 22.12.1939

Helsinkiläinen Ässä-rykmentti JR 11 oli saanut olla sodan alun kohtuullisen rauhassa vihollisen painopisteen ollessa naapurissa Summassa. Hatjalahdenjärven pohjoispäässä Työppölässä oli rykmentin etuvartio asetettu ”Makkarakukkulalle”, vihollisen painostaessa etuvartio vetäytyi pois kukkulalta. Tätä ei esikunnassa suvaittu vaan 5./JR 11:sta annettiin käsky ottaa kukkula takaisin. Hyökkäykseen lähetettiin kolme joukkuetta elin noin 150 miestä, yhtä joukkueista johti 21-vuotias aktiivivänrikki Noramaa. Hän oli tullut sotaan kadettikoulusta. Vänrikin ruusukkeet olivat vielä tuoreet, ne oli laitettu kaulukseen vain pari viikkoa aikaisemmin itsenäisyyspäivänä. Hyökkäys ”Makkarakukkulalle” oli Noramaan tulikaste. Tulivalmistelun jälkeen miehet lähtivät hyökkäykseen vasten vihollisen konekivääritulta. Noramaan ensimmäinen hyökkäys jäi myös viimeiseksi, hän koki perinteisen vänrikki-kuoleman.

”Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut” lauletaan Kadettikoulun kunniamarssissa, ja totisesti niin teki myös vänrikki Noramaa. Nuoresta iästään huolimatta Noramaata jäivät kaipaamaan vaimo ja lapsi. Makkarakukkulan valtaus onnistui mutta jo seuraavana päivänä siitä jouduttiin jälleen luopumaan.

Huhanantti, Esko Antero
syntyi 16.10.1915, kaatui 23.12.1939

Kersantti Söderholm pilottina ja itsenäisyyspäivänä vänrikiksi ylennetty Huhanantti lennon johtajana starttasivat Ripon-koneensa 23.12.1939 Helsingin Kallvikissa. Tehtävänä oli lentää Suomenlahden yli Viroon ja valokuvata Neuvostoliiton sotilastukikohta Paldiskissa. Ripon Blackburn oli 2-tasoinen avokone joka oli kehitelty jo 1920-luvulla ja oli talvisodan aikana jo auttamattomasti vanhentunut. Paldiskin edustalla vihollishävittäjät hyökkäsivät koneen kimppuun, heikosti aseistetulla ja hitaalla Ripon-koneella Huhanantti ja Söderholm olivat vailla mahdollisuuksia, kone ammuttiin alas ja molemmat saivat surmansa.

24-vuotias ammattisotilaslentäjä Huhanantti oli ensimmäinen uhri neljästä talvisodassa taistelleesta veljeksestä, myöhemmin kaatui vielä hänen isoveljensä Tatu, lentäjä hänkin.

Karjalainen, Reino August
syntyi 28.12.1919, kaatui 24.12.1939

Puna-armeija oli Kuhmon eteläpuolella edennyt rajalta n. 35 km Suomen puolelle ja saavuttanut Kuhmo-Nurmes-tien Kuhmon eteläpuolella Rastin tienhaarassa. Lähinnä Kinnulan miehistä muodostettu 9./JR 25 ei saanut levätä jouluaattonakaan vaikka se oli juuri palannut edellisestä taistelusta. Aikaisin aamulla lähdettiin uuteen hyökkäystehtävään Rastiin, muutaman tunnin marssin jälkeen nähtiin ensimmäiset viholliset Rastin kansakoulun mäellä. Komppanian päällikkö antoi hyökkäyskäskyn, osa joukoista hyökkäisi suoraan mäelle reservin vänrikki Karjalaisen joukkueen kiertäessä oikealta. Joukkue pääsi nevan saarekkeita pitkin n. 200 metrin päähän koulusta lähtien sitten hyökkäämään. Vihollinen pakotettiin pois asemistaan ja sen tekemä vastahyökkäys torjuttiin käsikähmässä. Vänrikki Karjalainen kuitenkin kaatui taistelussa ja ilman johtajaa hyökkäys tyrehtyi. Suoraan rintamassakaan hyökänneet osat eivät päässeet ratkaisuun ja kansakoulun mäki jäi venäläisille. Jouluaaton iltana komppania vetäytyi takaisin leirialueelleen.
Reservin vänrikki Karjalainen oli kaatuessaan vasta 19-vuotias nuorukainen, seuraava syntymäpäivä jäi vain neljän päivän päähän. Hän oli aloittanut varusmies-palveluksensa vapaaehtoisena vuonna 1938. Normaali palvelukseenastumisikä olisi ollut 21 eli jos Karjalainen ei olisi mennyt vapaaehtoisena ”vakinaiseen” niin hän ei olisi saanut kutsua talvisotaan.

Sohlo, Jaakko
syntyi 11.10.1894, kaatui 25.12.1939

Joulun vietto Taipaleessa keskeytyi kun joulupäivän aamuna tuli tieto että vihollinen oli hyökännyt kolmesta kohdasta Suvannon yli. Majuri Sohlon komentama pataljoona I/JR 30 määrättiin karkottamaan Patoniemen linnakkeen pohjoispuolelle pureutunut vihollinen. Edessä kulkenut Sohlo ei juurikaan välittänyt suojautua tulelta ja vihollinen onnistui ampumaan häntä. Haavoittuneena Sohlo vietiin taaemmaksi missä hän menehtyi. Aktiiviupseeri Sohlo oli kaatuessaan 45-vuotias, häntä jäi kaipaamaan vaimo ja lapsi. Kerrotaan että Sohlo oli ottanut hyvin raskaasti pataljoonansa epäonnistuneen hyökkäyksen Koukunniemeen pari viikkoa aikaisemmin (ks. 7.12.1939).
Sohlo oli yksi 20:stä talvisodassa kaatuneesta pataljoonan komentajasta. Pataljoonaan kuului noin 1000 miestä. Käytännössä pataljoonan komentajat olivat korkeimpia upseereita jotka osallistuivat sotatoimiin etulinjassa. Pataljoonan komentajan esimies oli rykmentin komentaja joita menehtyi talvisodassa vain yksi, kuolettavasti haavoittunut eversti Polttila(JR 14).

Mäkelä, Antti Kustaa
syntyi 3.12.1913, kaatui 26.12.1939

Joulupäivänä Suvannon yli tullut vihollinen sai pitävämmän jalansijan Keljan alueella johon se onnistui tuomaan myös raskasta aseistusta. Sillanpäätä yritettiin tuhota mutta vihollinen piti sitkeästi puolensa. Jalkaväkirykmentti 28:n 7. Komppaniassa(7./JR 28) joukkueenjohtajana palvellut reservin vänrikki eteni joukkueensa kärjessä kohti vihollisasemia kunnes vastaan tuli konekivääritulta ja miesten piti suojautua. Tällöin vänrikki Mäkelä kohottautui ja komensi joukkuettaan eteenpäin saaden samalla luodin rintaansa. Pääasiassa Laukaan miehistä muodostetun 7./JR 28:n joulu Keljassa oli muutenkin verinen, tapaninpäivänä komppaniasta kaatui peräti 18 miestä. 26-vuotiaalta Mäkelältä jäi vaimo ja yksi lapsi.
Tapaninpäivän taisteluissa Keljan sillanpäätä saatiin supistettua mutta ratkaiseva isku jäi vielä antamatta.

Hämäläinen, Arvo Ossian
syntyi 17.17.1910, kaatui 27.12.1939
Jäntti, Pekka
syntyi 19.6.1912, kaatui 27.12.1939
Lehtonen, Viljo Johannes
syntyi 10.1.1914, kaatui 27.12.1939

Taistelut Keljassa jatkuivat 27.12.1939 kolmatta päivää, verta oli vuodatettu paljon molemmin puolin. Ratkaisevan iskun antaminen annettiin Erillinen Pataljoona 6:n(Er.P 6) tehtäväksi. Pataljoonan miehet olivat kotoisin samalta alueelta eli kirjaimellisesti he puolustivat kotikontujaan. Yksi miehistä oli konekiväärimies Viljam Pylkäs joka sittemmin tuli tunnetuksi Tuntemattoman sotilaan Antti Rokan esikuvana.
Er.P 6 lähti aamulla 27.12.1939 hyökkäykseen kohti noin 500 x 500 metrin kokoista sillanpäätä. Hyökkäystä tuki vain yksi kevyt kranaatinheitin ja yritys tyrehtyi alkuunsa vihollistuleen. Uuteen yritykseen lähdettiin saman tien jolloin päästiin vihollisasemiin joissa alkoi ankara lähitaistelu. Viholliset tiesivät että pakeneminen Suvannon jäälle tiesi varmaa kuolemaa. Sillanpää saatiin vallattua ja pakokauhuisina jäälle paenneet ammuttiin kuin ampumaradalla konsanaan. Myös Er.P 6:n tappiot olivat kammottavat, 47 miestä kaatui tai haavoittui kuolettavasti ja satakunta miestä haavoittui lievemmin. Upseeritappiot olivat 8 joista kolme kaatuneina: 2. ja 3. Komppanioiden päälliköt aktiiviluutnantit Jäntti ja Lehtonen sekä joukkueenjohtaja reservin luutnantti Hämäläinen.
Vihollisen toinen suurhyökkäys Taipaleessa oli tullut torjutuksi, komppania komppanian jälkeen oli rynnäköinyt päin vihollisen konekivääritulta tappioista välittämättä. Jostain syystä, mikä tuli todella kalliiksi, raskaiden aseiden tulta ei saatu kohdistettua sillanpäähän eikä jalkaväen hyökkäysten tueksi.

Tuomikoski, Veli Eero
syntyi 10.9.1903, kaatui 28.12.1939
Venäläinen, Reino Ensio
syntyi 14.1.1920, kaatui 28.12.1939

Taistelut Suomussalmen kirkonkylällä kulminoituivat 28.12.1939. Suomalaiset lähestyivät kirkonkylää niin idästä kuin lännestäkin. Kolmisen viikko kirkonkylää hallussaan pitänyt vihollinen oli taisteluissa niin kulunut että irtautui aikaisin aamulla kylästä ja pakeni Kiantajärven jäätä pitkin kohti Juntusrantaa. Suomalaiset miehittivät kylän ja järjestivät vartioinnin, vartiopäälliköksi määrättiin neljä päivää aikaisemmin rintamalle saapunut III/JR 64:n talousupseeri vänrikki Tuomikoski. Myöhään illalla tekemällään tarkastuskierroksella Tuomikoski astui miinaan saaden surmansa, 36-vuotiasta reservin vänrikkiä jäivät suremaan vaimo ja kolme lasta.

Polkupyöräpataljoona 6:n 2. Komppania lähestyi 28.12.1939 aamulla Suomussalmea pohjoisesta Kuusamon tietä pitkin ja saavutti taistellen tasan Kovajärvi-Matalajärvi noin 10 km kirkonkylältä pohjoiseen. Saavutetulle tasalle alettiin pikaisesti rakentaa asemia, tiedossa oli että kirkonkylä oli suomalaisten hallussa ja vihollinen oli pakenemassa. Iltapäivällä vihollinen ilmestyikin asemien eteen ja aloitti hyökkäyksen. Joukkueensa asemissa miehiään kannustamassa kulkenut vasta 19-vuotias vänrikki Venäläinen kaatui taistelussa viholliskonekiväärin tuleen. Tie pysyi suljettuna viholliselta joka vetäytyi lopulta metsien kautta itään.

Tuomikoski ja Venäläinen olivat ainoat 28.12.1939 kaatuneet suomalaisupseerit. Aloite Suomussalmella oli nyt siirtynyt suomalaisten käsiin, seuraavaksi käytiin Raatteen tielle pysäytetyn neuvostodivisioonan kimppuun.

Laurila, Eero Aimo
syntyi 4.8.1915, kaatui 29.12.1939
Noroskoski, Yrjö Nikolai
syntyi 19.12.1914, kaatui 29.12.1939

Vuorokausi oli juuri vaihtunut kun 8. Pioneerikomp-panian(8. Pion.K) kahden kuorma-auton kolonna lähti läntisellä Karjalan kannaksella kohti Koiviston Yläkylän kunnalliskotia. Lastina oli hyökkäysvaunumiinoja ja miehiä. Vajaan tunnin ajon jälkeen ensimmäisen auton lasti räjähti, auto tuhoutui täysin ja kaikki kyydissä olleet 15 miestä saivat surmansa. Lisäksi räjähdyksestä sinkoutunut sirpale tappoi jälkimmäisen auton ohjaamossa istuneen 24-vuotiaan reservin vänrikki Laurilan. Etummaisessa autossa menehtyi 25-vuotias reservin vänrikki Noroskoski.
Sodassa kuoli paljon miehiä myös erilaisissa onnettomuuksissa ja vahingoissa. Kaatuneista upseereistakin useat kymmenet menehtyivät muista syistä kuin suoranaisesta vihollistulesta.

Pyökki, Tauno Jaakko Emil
syntyi 21.3.1914, kaatui 30.12.1939

Puna-armeijan hyökkäys oli torjuttu Summassa joulukuun puolessa välissä. Tämän jälkeen alueella alkoi rauhallisempi jakso, viholliselle oli jo selvää että Stalinin syntymäpäivää 21.12.1939 ei enää ehditty juhlimaan Helsinkiin. Puna-armeija laati uusia suunnitelmia joista suomalaiset yrittivät päästä jyvälle mm. tiedustelu-partioiden avulla. Kokenut partion johtaja aktiivivänrikki Pyökki otti 30.12.1939 komppaniastaan 4./JR 13 mukaansa puolijoukkueen eli noin 20 miestä ja lähti Mannerheim-linjan eteen Summankylän länsipuolelle Taipaloon. Partio sai vastaansa tulta jolloin 25-vuotias vänrikki Pyökki kaatui, muut partion miehet palasivat omille linjoille jättäen johtajansa ruumiin kentälle. Myöhemmin lähetetyt etsintäpartiot eivät löytäneet Pyökin ruumista ja niin hänet siunattiin poissa olevana Helsingin Hietaniemeen.
Suomi oli II maailmansodassa ainoa maa joka pyrki tuomaan kaatuneensa kotimultiin, silti monet omaiset joutuivat hautaamaan rakkaansa poissa olevana.

Linkosalmi, Aimo August
syntyi 12.9.1911, kaatui 31.12.1939

Jalkaväkirykmentti 37:n II Pataljoona sai uudenvuoden aattona tehtäväksi hyökätä pohjoisesta Ruhtinaanmäen kylään joka sijaitsi Laatokan pohjoispuolella Pitkärannasta vajaa 20 km pohjoiseen. Pataljoonan 4. Komppaniassa (4./JR 37) palvellut teologian ylioppilas ja reservin vänrikki Linkosalmi vei joukkueensa hyökkäykseen joka ei kuitenkaan edennyt kuin pari sataa metriä. Helsinkiläinen 28-vuotias Linkosalmi kaatui Pieksämäen miehistä muodostetun komppaniansa edessä. Venäläiset pysyivät sitkeästi Ruhtinaanmäessä vielä pitkään.

Sota Laatokan pohjoispuolella oli muodostumassa erilaiseksi kuin Karjalan kannaksella missä oli selkeät rintamalinjat eikä suomalaiset saaneet tehtyä koko sodan aikana yhtään mottia. Laatokan pohjoispuolelle taas syntyi ”mottien maa” jossa teihin sitoutuneita punajoukkoja motitettiin useissa paikoin. Osa moteista tuhottiin osan pitäessä puolensa sodan loppuun asti.

Jatka tammikuuhun 1940

Kiinnostaako omien sukulaisten kohtalot sodissamme?

Tutustu Propatria.fi:n tarjontaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiinnostaako omien sukulaisten kohtalot sodissamme?

Tutustu Propatria.fi:n tarjontaan.